LUTERILAINEN RISTINKANTAJA

Up
OPPI TUNNUSTUS
RAAMATTU OPETTAA
SVEBILIUS PROJEKTI
TEESIT KIRKOSTA
LUTERILAINEN RISTINKANTAJA
TILAISUUKSIA
PUHEITA
MUSIIKKIA
VÄLKOMMEN!
WELCOME!
WILLKOMMEN!


 

LUTERILAINEN  RISTINKANTAJA-LEHTI 02


 

horizontal rule

 

 

Saatteeksi.
 

Kirkollinen yhteys (ns. Brief Statementistä kohta 38) - Raamattu opettaa
 

"Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan" - Oikean opin merkityksestä, Luther
 

Kansankirkosta Kotiseurakuntaan. "Olen vain seurannut mitä Raamattu opettaa" - haastattelu, Reetta Hiienkoski
 

Syntien anteeksisaamisesta - hartaus, Prätorius
 

Uutisia
 

 

LUTERILAINEN RISTINKANTAJA-LEHTI 03

Saatteeksi.
 

Vanhurskauttamisesta - raamattutunti, Relander.

Teesit vanhurskauttamisopista, Ev.-lut. synodikonferenssi 1872.

Kiistanalaiset opinkohdat: Vanhurskauttamisoppi, Little.

Vanhurskauttamisopista: ”Hän tuli kiroukseksi meidän edestämme”, Luther.

Jumalattoman vanhurskauttamisesta - hartaus, Manthey-Zorn.

Uutisia ja kommentteja, PH.

Tilaukset ja palaute

Luterilainen ristin seurakunta (LRS) Korsets lutherska församling (KLF) Lutheran Church of the Cross (LCC) Lutherische Kreuzgemeinde (LKG)

 

Tilaukset ja palaute
Luterilainen Ristinkantaja on Luterilaisen ristin seurakunnan julkaisema lehti. Sen tarkoituksena on tukea seurakunnan hengellistä rakentumista Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen perustalta, levittää Raamatun ja Tunnustuskirjojen mukaista opetusta sekä toimia seurakunnan tiedonvälityskanavana. Lehti ilmestyy mahdollisuuksien mukaan ja tarvittaessa. Sitä toimittaa  Petteri Hiienkoski.
Lehteä voi tilata toimittajalta ja siitä voi antaa hänelle myös palautetta.

 


 

horizontal rule

Saatteeksi

 

Luterilainen Ristinkantaja -lehden tavoitteena on tukea seurakunnan rakentumista, levittää tervettä opetusta sekä toimia tiedotuskanavana. Otteet oikeilta opettajilta palvelevat sekä seurakuntaa että ulkopuolisia tunnustuksellisen opetuksen tunnetuksi tekemisessä. Lehti myös välittää tunnustuksellisuuden kannalta tärkeitä uutisia.

Ensimmäisen numeron teemana on kirkollinen yhteys. Siihen liittyvät virheelliset käsitykset ovat levinneet etenkin ekumeenisen liikkeen ja ns. yhteiskristillisyyden vaikutuksesta myös monien luterilaisiksi tunnustautuvien keskuuteen.

Kirkkoyhteyskysymystä tutkisteltaessa on syytä huomata, että siihen sisältyy Raamatussa lakia, joka ei vanhurskauta. Jumalan edessä kelpaavana vanhurskautena on ja pysyy yksin Kristuksen sovitustyö, joka luetaan uskon kautta hyväksemme. Siitä autuutemme riippuu. Autuutemme kannalta ovat tärkeitä myös opetukset kirkkoyhteydestä, koska Jumala oikean opin avulla varjelee omansa perille taivaan kotiin asti. Jo uskoviksi tulleilla on hedelmänään myös halu noudattaa Jumalan tahtoa ja velvoite parannuksessa taistella syntiä vastaan.

Lehden raamattuopetus on tunnustuksellisten laajasti omaksumasta "Brief Statementistä", jonka myös oma seurakuntamme on hyväksynyt oppiesityksekseen. Se on amerikkalaisen Missouri-synodin oppiasiakirja (1932) ja perustuu prof. Franz Pieperin esitykseen. Lutherin kirjoitus, joka voi yllättää nykyajan "Luther-tuntijoitakin", on yhdestä hänen pääteoksistaan, Galatalaiskirjeen selityksestä, joka käsitteli kysymystä syntisen vanhurskauttamisesta.

Lehden haastattelussa Reetta-vaimoni on vastannut henkilökohtaisten kokemustensa pohjalta kysymyksiin kansankirkosta eroamisesta. Hartausteksti on rakastetusta Hengellisestä aarreaitasta, jonka kirjoittaja, Stefan Prätorius, oli osin Lutherin aikalaisia ja toimi pastorina Saksan Salzwedelissä. Jääköön hänen rohkaisunsa vuosisatojen takaa vahvistamaan sydämiämme.

Toim.

RAAMATTU OPETTAA

 

Kirkollinen yhteys

Jumala on säätänyt, että kristillisessä kirkossa opetetaan ja uskotaan ainoastaan hänen sanaansa sekoittamatta siihen ihmisoppeja.

1 Piet 4:11: Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja. Joh 8:31-32: Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi". 1 Tim 6:3-4: Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä…

Sen tähden kaikkia kristittyjä koskee Jumalan käsky tehdä ero oikeauskoisen ja harhauskoisen kirkkoyhteisön välillä.

Matt 7:15: Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.

Samoin kaikkia kristittyjä koskee Jumalan käsky olla kirkollisessa yhteydessä vain oikeauskoisten yhteisöjen kanssa ja lähteä harhauskoisista yhteisöistä, jos he ovat niihin jo eksyneet.

Room 16:17: Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.

Hylkäämme unionismin eli kirkollisen yhteyden niiden kanssa, jotka pitäytyvät väärään oppiin. Sillä se on tottelemattomuutta Jumalan säätämystä kohtaan ja aiheuttaa hajaannusta kirkossa.

Room 16:17: ks. yllä. 2 Joh 1:9-10: Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi.

Lisäksi unionismi tuo mukanaan ainaisen uhan menettää tykkänään Jumalan sana.

2 Tim 2:17-21: Heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus, jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon. Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee". Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.

 

Lähde: Raamattu opettaa. Kristillisen uskon lyhyt yleisesitys, alkup. Brief Statement of the Doctrinal Position of the Missouri Synod, adopted 1932, 28. kohta, suom. Markku Särelä, STLK, Lahti 1971.

 

LUTHER

 

"Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan" (Gal. 5:9)

- Oikean opin merkityksestä

 

Koko [Galatalais]kirje todistaa riittävästi, kuinka kipeästi galatalaisten lankeemus koski Paavaliin ja kuinka tuhka tiheään hän, milloin nuhdellen, milloin pyytäen teroitti heidän mieliinsä kuinka heidän lankeemustaan varmasti seuraa äärettömän suuria ja arvaamattomia onnettomuuksia, elleivät palaudu entiselleen. Tämä isällinen ja tosi apostolinen huolehtiminen ja muistuttaminen ei ole eräisiin tehnyt kerrassaan mitään vaikutusta: eihän moni enää tunnustanut Paavalia opettajakseen, vaan piti valheapostoleita häntä paljon parempina ja luulotteli saaneensa oikean opin heiltä, eikä Paavalilta. Edelleen valheapostolit pilkkasivat Paavalia galatalaisten kuullen tähän tapaan: hän on äksy ja riidankipeä mies, pikkuseikan tähden rikkoo seurakuntien yksimielisyyden ja vain siitä syystä, että yksin on olevinaan viisas, yksin n he tekivät hänet monen silmissä vihatuksi. Toiset, jotka vielä eivät kokonaan olleet luopuneet Paavalin opista, ajattelivat, ettei mitään vaaraa ole, vaikka vanhurskautus- ja uskonopissa jonkin verran poikkeavatkin hänen kannastaan; nämä kuullessaan Paavalin tekevän tästä heidän mielestään varsin merkityksettömästä asiasta niin suurensuuren numeron kummastelivat ajatellen: olkoonpa niinkin että hiukkasen olemme poikenneet Paavalin opista ja että jossakin suhteessa olemme hairahtuneet, mutta sehän on pikkuseikka; hänen pitäisi ehdottomasti katsoa läpi sormien tahi ainakin jättää asia suurentelematta, ettei tämä vähäpätöinen seikka aiheuttaisi epäsopua seurakuntien välille.
Näille apostoli vastaa varsin onnistunutta sananlaskunluonteista sanontaa käyttäen: "Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan". Tämä on varoitus jota Paavali pitää tärkeänä. Meidänkin on nykyaikana se pidettävä tärkeänä. -- Viisaustieteen alalla vähäinen, alussa tehty virhe paisuu lopussa äärettömän suureksi. Samoin jumaluusopin alalla: vähäinen erhe kaataa kumoon koko opin. Oppi siis ja elämä on erotettava mahdollisimman kauaksi toisistaan. Oppi ei ole meidän, vaan Jumalan, ja me olemme vain kutsuttuja palvelijoita; emme siis voi sitä hitustakaan tinkiä tahi sitä muuttaa. -- Tässä emme voi väistyä hiuskarvan vertaa. Onhan oppi juuri kuin matemaattinen piste, jota ei käy jakaminen, toisin sanoen, siinä ei tule kysymykseen vähennys- eikä yhteenlaskut. Sitä vastoin elämä, joka on kuin merkitty piste, voidaan aina jakaa ja se voi tehdä myönnytyksiä.

Pieninkin silmään joutunut rikka on näkemisen esteenä. Saksalaiset sanovatkin silmälääkkeistä: "Mikään ei ole silmille hyvää". Ja Kristus sanoo (Luuk. 11:34-36): "Sinun silmäsi on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on terve, on koko sinun ruumiisi valaistu", ja vielä: "Jos siis koko sinun ruumiisi on valoisa eikä miltään osaltaan pimeä, on se oleva kokonaan valoisa." Tällä vertauskuvallisella esityksellä Kristus osoittaa, että silmän, toisin sanoen. opin pitää kauttaaltaan olla puhdas, selvä ja sekoittamaton ja että siinä ei saa olla vähintäkään pimeää, ei pilven pilkkuakaan. Ja Jaakob sanoo oivallisesti (Jaak. 2:10), ei oman henkensä opettamana, vaan epäilemättä isiltä kuulemansa perustuksella: "Joka rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin". Opin siis pitää olla kuin eheä, pyöreä kultakehä, jossa ei ole ainoatakaan halkeamaa; jos tulee pieninkin halkeama, kehä ei enää ole koskematon.

 

Opin ja rakkauden ero

Kirottu olkoon se rakkaus, joka saadaan säilymään sen uskonopin syrjäyttämisellä, jonka tieltä täytyy väistyä kaiken: rakkauden, apostolin ja taivaan enkelin. -- Yksi Jumalan sana on kaikki ja kaikki (Jumalan sanat) ovat yksi, ja -- yksi uskonkohta on kaikki ja kaikki ovat yksi, ja -- jos yhden menettää, menettää vähitellen kaikki, sillä ne ovat yhteydessä keskenään ja niitä pitää koossa yhdistävä side. -- Rakkauden voi sopivalla hetkellä vaaratta sivuuttaakin, mutta sanaa ja uskoa ei. Rakkauden asiana on kaiken sietäminen, kaiken tieltä väistyminen. Uskon asiana sitä vastoin on olla sietämättä kerrassaan mitään, olla väistymättä kenenkään tieltä. -- Kieltäessäsi siis Jumalan yhdessä opinkohdassa, jäät kieltäjäksi kaikissa kohdissa, koska Jumala ei jakaudu monen opinkohdan osalle, vaan on kaikkena jokaisessa yksityisessä opinkohdassa ja yhtenä kaikissa opinkohdissa.

Olen puhunut näistä asioista tavallista seikkaperäisemmin, vahvistaakseni meikäläisiä ja opettaakseni muita, joita kenties meidän hellittämättömyytemme loukkaa ja jotka luulevat, että hellittämättömyydellämme ei ole päteviä eikä tukevia perusteita. Älköön tehkö meihin pienintäkään vaikutusta se, että he niin suuresti kerskuvat pyrkimyksestään rakkauteen ja sopuun; onhan siitä ihmisestä, joka ei rakasta Jumalaa eikä hänen sanaansa, täysin yhdentekevää, mitä tahi kuinka paljon hän rakastaa. Lauseellaan Paavali siis varoittaa sekä opettajia että kuulijoita ajattelemasta uskonoppia niin vähäarvoiseksi ja mitättömäksi asiaksi, että sillä saisimme mielin määrin leikkiä: onhan se taivaasta tuleva auringonsäde, joka valaisee, lämmittää ja ohjaa meitä. Mutta samoin kuin maailma kaikkine viisauksineen ja mahteineen ei kykene taittamaan taivaasta suoraan maahan kohdistuvia auringonsäteitä, samoin ei voida uskon opistakaan mitään poistaa eikä siihen mitään lisätä; jos niin menetellään, se kumoutuu kerrassaan.

Me tahdomme mitä tiukimmin pitää kaikki kristillisen opin kohdat, suuret ja pienet - vaikka eihän mikään ole meille pieni - puhtaina ja varmoina. Se onkin varsin välttämätöntä. Onhan oppi ainoana valonamme: se valaisee ja ohjailee meitä ja osoittaa taivaan tien; jos sitä horjutetaan yhdessä kohdassa, se ehdottomasti horjuu kokonaan. Rakkaus ei voi ensinkään auttaa meitä, kun näin käy. Me voimme tulla autuaiksi vaikka meidän ja sakramenttilaisten [kielsivät Kristuksen tosi läsnäolon ehtoollisaineissa] välillä ei olekaan rakkautta ja sopua, mutta emme ilman puhdasta oppia ja uskoa. Muutoin kyllä halusta säilytämme rakkauden niihin ja sovun niiden kanssa, joilla on, niin kuin meillä, kristillinen käsitys kaikista kristillisen opin kohdista. Niin, jopa me tahdomme säilyttää rauhaa, mikäli meistä riippuu, vihollistemmekin kanssa ja rukoilla niiden puolesta, jotka tietämättömyydestä rienaavat oppiamme ja vainoavat meidän persoonaamme, mutta emme (säilyttää rauhaa) niiden kanssa, jotka tietoisesti ja vastoin omaatuntoaan loukkaavat jotakin tahi joitakin kristillisiä uskonkohtia.

 

Opin ja elämän ero

Paavali opettaa tässä meitä esikuvallaan näin uppiniskaisiksi; vuoren varmana hän sellaisen asian tähden, joka valheapostolien ja heidän oppilaittensa silmissä näytti - luulivathan he kummatkin, edelliset oikein ja hurskaasti opettavansa, ja jälkimmäiset oikein ja hurskaasti uskovansa - ei ainoastaan perin vähäpätöiseltä, vaan myös epäoikeudenmukaiselta, ennakolta sanoo, että he saavat kantaa tuomionsa. Siksipä on, niin kuin usein tapaan muistuttaa, oppi ja elämä tarkasti toisistaan erotettava. Oppi on taivas, elämä on maa. Elämässä on syntiä, hairahdusta, saastaisuutta ja kurjuutta, ja se maistuu karvaalta; siinä rakkaus katsokoon läpi sormien, sietäköön, pettyköön, uskokoon, toivokoon ja kestäköön kaiken, siinä olkoon syntien anteeksiantamuksella rajaton valta, kunhan ei vain syntiä eikä erhettä puolustella. Mutta niin kuin opissa ei ole erhettä, se ei myös ensinkään ole syntien anteeksiantamuksen tarpeessa. Oppia ja elämää ei siis lainkaan voida verrata toisiinsa. Yksi ainoa opin "piirto" (Matt. 5:18) on suuremman arvoinen kuin "taivas ja maa", siksipä emme salli sitä vähimmässäkään määrässä loukattavan. Elämässä sattuvia hairahduksia taas voimme varsin hyvin katsoa läpi sormien. Hairahdummehan itsekin joka päivä elämässä ja käyttäytymisessä; ja hairahtuvathan kaikki pyhät, tunnustaen sen täydellä todella Isä meidän -rukouksessa ja Uskontunnustuksessa. Mutta oppimme on Jumalan armosta puhdas, kaikki uskonkohtamme varmat ja Pyhään Raamattuun perustuvat.

 

Tohtori Martti Luther Gal. 5:9-10:n pohjalta

Lähde: Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selitys, suom. A.E. Koskenniemi, SLEY, Turku 1932.

 

 

HAASTATTELU

 

Kansankirkosta kotiseurakuntaan Reetta Hiienkoski: "Olen vain seurannut mitä Raamattu opettaa"

Olet eronnut kansankirkosta. Miksi?

Kansankirkko on esim. yhteydessä Rooman kirkon kanssa [vrt. Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista 1998], jonka oppi on sellainen etten voi siihen uskoa.

Kansankirkossakin on niitä, jotka sanovat etteivät he usko Rooman kirkon opetukseen. Miksi et jäänyt sinne heidän kanssaan?

Raamatussa sanotaan, ettei pidä olla sellaisessa yhteydessä. Ajattelen, ettei pidä olla hengellisessä yhteydessä väärän kirkon kanssa. Siellähän sanotaan, että "erotkaa heistä" - ihan suoraan.

Miksi luulet, että jotkut, jotka sanovat etteivät hyväksy roomalaiskatolista oppia, ovat silti jääneet kansankirkkoon?

He itse selittävät, että haluavat olla "suolana" kirkossa ja tuoda oikeaa oppia siellä esille, koska se on heidän tehtävänsä; jos he lähtisivät pois, he laiminlöisivät oman tehtävänsä.

Katsotko laiminlyöneesi oman tehtäväsi, kun lähdit siitä yhteydestä pois?

En.

Millä perusteella et?

Olen vain seurannut mitä Raamattu opettaa. Sehän on kristityn tehtävä lähteä sieltä pois. Se on myös aika suuri kannanotto.

Miksi olet juuri Luterilaisessa kotiseurakunnassa?

Kävimme [mieheni kanssa] läpi kansankirkon ulkopuolisia vaihtoehtoja, mutta emme löytäneet sopivaa, johon olisimme voineet liittyä. Kun kävi ilmi, että oli muitakin, jotka olivat vailla seurakuntaa, muodostimme seurakunnan yhdessä heidän kanssaan. Meillä oli sama käsitys opista.

Oliko helppo erota kansankirkosta?

Ei tietenkään.

Mikä oli vaikeinta?

Asian selittäminen toisille, erityisesti vanhemmille. Tuli sellainen olo, että he, omat vanhemmat, jotka ovat kansankirkossa, ajattelevat, että pidänkö heitä enää kristittyinä. Siellä on paljon tuttuja, joihin on tutustunut ja joiden kanssa on viettänyt aikaa. Vaikeaa oli sekin, että jäivät ne yhteydet pois, kun ei käynyt enää niissä tilaisuuksissa. Se oli tavallaan hieman ikävää.

Miten selvisit siitä?

Vanhemmille olen selvittänyt miksi olen eronnut kansankirkosta.

Miten he muuten ovat suhtautuneet?

Ihan positiivisesti, vaikka eivät he tästä asiasta paljoa puhu. Ehkä muista asioista, jotka liittyvät kristillisyyteen, saatetaan puhua, ei niinkään tästä ratkaisusta ja seurakunnan perustamisesta.

Miten olet selvinnyt siitä, että tuttuja jäi sinne ja yhteys katkesi?

Oli pitkään haikea olo lauantai-iltaisin, kun oli tottunut käymään kansankirkon tilaisuuksissa ja näkemään ystäviä, ja myös viikolla laulamaan heidän kanssaan kuorossa. Mutta kun ei nähnyt heitä, siitä selvisi. Nyt myöhemmin kun nähdään, ei jutella juuri muuta kuin että "hyvää päivää kirvesvartta". Muutama ystävä on kuitenkin säilynyt sieltä.

Miten olet selittänyt muille ratkaisuasi?

Niin kuin itsellenikin. Olen eronnut kansankirkosta koska niin Raamatussa käsketään: on erottava niistä, jotka eivät opeta oikeaa evankeliumin oppia; ei pidä olla yhteyttä niiden kanssa, jotka opettavat väärin.

Miten suhtaudut niihin, jotka ovat jääneet kansankirkkoon?

Se onkin vaikeaa, koska siellä on ihmisiä, joille olen selittänyt asian. He pitävät minua kristittynä ja minäkin heitä, mutta kuitenkin meitä erottaa jokin. En tiedä miksi ihmiset eivät ymmärrä tai ota todesta sitä kehotusta lähteä sieltä pois. En tiedä miten pitäisi suhtautua heihin: pitääkö suhtautua kuin ennenkin vai ei. Se on vaikeaa, myös vähän kiusallista.

Oletko saanut ymmärtämystä ratkaisullesi?

Olen saanut ymmärtämystä vanhemmiltani. Äiti myös joskus harmittelee kansankirkon tilaa. Olen saanut jonkinlaista ymmärtämystä myös eräiltä tutuilta, joiden mielestä "niin varmasti on tehtävä, jos omatunto niin sanoo". Sen kaltaista ymmärtämystä on. En kuitenkaan tiedä onko ihan oikeasti ymmärretty, että ehkä heidänkin olisi syytä tulla samaan johtopäätökseen.

Oletko tavannut muita jotka ovat tulleet samaan ratkaisuun kuin sinä?

Olenhan minä tavannut seurakuntalaisemme! Risto [past. Relander] on tullut samaan johtopäätökseen jo kauan ennen minua. Myös eräiden muissa luterilaisissa vapaakirkoissa olevien puheista kuulee sen saman asian. Kuulostaa tutulle, kun he sanovat, ettei kansankirkossa voinut enää olla.

Minkälaisissa tekemisissä olet ollut kansankirkkoon jääneiden kanssa?

Ihan ystävänä. Hengelliset asiat ja kirkkokysymykset ovat taustalla eikä niitä käsitellä - niin kuin ei mielestäni yleensäkään kovin paljoa naisten kesken.

Mitä olet saanut kansankirkon tilalle?

Turvallisuutta. Oman pastorin, joka tuntee laumansa. Pienessä seurakunnassa on yhteenkuuluvuus vahvempi. Rohkaisevinta on yksimielisyys. Lisäksi olen oppinut arvostamaan yhteisiä kokoontumisia. Ne eivät ole itsestäänselvyys.

 

Haastattelu: PH

 


Reetan ja Petterin Iikka-poika kastetaan
Luterilaisen kotiseurakunnan jäseneksi
Pyhän Sydämen kappelissa Helsingissä 2.9.2000.

HARTAUS

Syntien anteeksisaamisesta

Ef. 2:8: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta", se on, niin kuin hän [Paavali] itse selittää 1:7: "Meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille."

Pysähdy tässä ja pane mieleesi, että saada syntinsä anteeksi merkitsee olla Jumalan edessä vanhurskas, niin ettei hän voi minkään synnin tähden meitä enää soimata tahi tuomita ja ettei meidän tarvitse syntiemme tähden huolehtia eikä miettiä, kuinka niistä oman ansiomme ja työmme perusteella pääsisimme vapaiksi. Mikä kerran on anteeksi annettu, se on anteeksiannettu. Sillä ei Jumala laske leikkiä, kun hän antaa syntimme anteeksi tai vapauttaa meidät niistä. Ei hän tahdo, että etsisimme muualta toista pelastusta, niin kuin paavikunnassa on tapahtunut ja yhä vielä tapahtuu.

Koska Raamattu selvästi sanoo, että uskovaiset ja kastetut ovat jo autuaat eli puhtaat synneistä, niin ottakaamme siitä tarkoin vaarin, sillä on hyvin tärkeätä, onko jokin asia tapahtunut vai tuleeko se vasta tapahtumaa, kuten lainopillinenkin ohje lakimiehille siitä huomauttaa.

Tähän tahdon lisätä jotakin, jonka nuoruudessani kuulin Salzwedelissä rakkaalta opettajaltani hänen selittäessään Paavalin sanoja, Tiit. 3:5, "…pelasti hän meidät". "Rakkaat lapsukaiset", hän sanoi, "huomatkaa tarkoin nämä sanat: Jumala on meidät pelastanut! Sillä on monta, jotka eivät vielä usko täällä maan päällä olevansa autuaita, vaan luulevat vasta tulevassa elämässä siksi tulevansa. 'Oi jospa kuolisin ja pääsisin taivaaseen', he huutavat, 'sillä siellä vasta pääsen synneistäni vapaaksi ja saan Jumalan lasten oikeuden ja iankaikkisen elämän.' Syynä siihen on se, etteivät he ota huomioon kultaista nykyistä sekä tulevaista aikaa, vaan lukevat Raamattua niin kuin nunnat Psalttaria eivätkä ymmärrä, mitä autuuttaminen on ja kuinka se tapahtuu. He paheksuvat sitäkin, ettei autuus meille vielä loista yhtä kirkkaasti kuin viimeisenä päivänä ja että meillä vielä on paljon syntiä, tuskaa ja kuolemaa. Tietäkää sen tähden ja uskokaa sydämestänne, että jo täällä maan päällä olette tulleet autuaiksi rakkaassa kasteessanne ja että tulette ikuisesti pysymään autuaina, jos vain ette luovu Kristuksesta epäuskonne tähden. Rakkaat lapsukaiset, me olemme jo autuaita ja Jumalan lapsia, meillä on syntien anteeksisaaminen ja Pyhä Henki. Ja me olemme jo rakkaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kanssa taivaassa ja odotamme autuutemme ilmestymistä, josta myös Luther kauniisti kirjoittaa Kirkkopostillassansa uuden vuoden epistolatekstin saarnassa: "Tämä, rakkaat lapsukaiset, on ainoa viisautemme, jonka tähden meitä myös nimitetään kristityiksi. Tämä on oikea kristillinen usko; jos sen oikein ymmärrätte ja siihen lujasti luotatte, niin saa sydämenne siitä iankaikkisen ilon, rauhan ja lohdutuksen".

Lukekaa sen tähden tarkoin ja oppikaa ulkoa nämä jalot sanat: "Me olemme autuaat, meille on synnit annettu anteeksi; Hän on pelastunut meidät, antanut syntimme anteeksi ja lahjoittanut meille vanhurskauden", niin omistatte arvaamattoman kalliin aarteen, johon minä teitä mielelläni auttaisin, jos siihen kykenisin.

Oi kuinka suurta ja jaloa on olla sellaisessa tilassa, että olemme vapaat kaikista synneistä, niin ettei niistä meille enää lueta ainoatakaan!

Stefan Prätorius (1536-1603)
Salzwedelin pappi

 

Lähde: Uskovaisten hengellinen aarreaitta, Johan Arndtin ja Martin Statiuksen toim. painoksesta suomennettu, 4. painos, SLEY, Helsinki 1957.

UUTISIA

Missouri-synodi vahvistanut raamatullisen oppinsa kirkosta ja virasta.

Sekaoppinen Missouri-synodi (LCMS) vahvisti yllättäen 18.7.2001 perinteisen kirkko- ja virkaoppinsa. Historiallisessa äänestyksessä (73.1% puolesta, 26.9% vastaan) päätettiin "vahvistaa synodin virallinen kanta kirkosta ja virasta". Synodi pitää 1851 hyväksyttyä C.F.W. Waltherin perusteosta Kirkko ja virka kokonaisuudessaan, ei vain sen teesejä, edelleen oppikantanaan. Vaikka päätös neuvoa-antavan luonteensa takia ei sidokaan seurakuntia, se oli takaisku erityisesti niille, jotka toivoivat synodin seuraavan ELCA:n (Evangelical Lutheran Church in America) hyväksymää episkopaalista oppia apostolisesta seuraannosta, joka samastaa kirkon paimenviran kanssa. Waltherin raamatullista opetusta uskovien pappeudesta, jolle valta seurakunnassa on annettu, on kutsuttu myös "maallikkoystävälliseksi" opiksi.

 

ELFK hyväksynyt virallisestikin WELS:n kirkko- ja virkaopin: eroamiset jatkuvat.

Saksassa ev.-lut. vapaakirkko (ELFK) on hyväksynyt amerikkalaisen sisarkirkkonsa, WELS:n kirkko- ja virkaoppia koskevat antiteesit. Ne ilmaisevat minkä opin WELS kieltää. Päätöksellään ELFK vahvistaa Raamatusta ja luterilaisesta tunnustuksesta poikkeavan kantansa. Opetus koskee oppeja kirkosta ja virasta, avaintenvallasta sekä Raamatun selkeydestä. Zwickaussa 21.-23.9.2001 pidetyn ylimääräisen kirkolliskokouksen teemana oli kirkko- ja virkaoppi. Kiistaa on ollut siitä pitäytyykö ELFK muiden CELC:n (Confessional Evangelical Lutheran Conference) jäsenten tavoin järjestön emäkirkon, WELS:n oppiteeseihin vai ei. Päätöksen jälkeen 14.10.2001 kirkko- ja virkaoppia selvittänyt Schönfeldin Emmaus-seurakunnan pastori Thomas Voigt erosi seurakuntansa paimenvirasta ja jäsenyydestä, myös hänen perheensä erosi seurakunnasta. Kokousta aiemmin vaatinut Steedenin paikallisseurakunta erosi pastorinsa Martin Blechschmidtin johdolla ELFK:sta jo huhtikuussa protestina omaksutulle oppikannalle. Itsenäinen Steedenin ev.-lut. Immanuel-seurakunta edustaa edelleen ELFK:n perinteistä kantaa.

 

Kansankirkon piispan rukoushetkessä muidenkin uskontojen edustajia.

Suomen ev.-lut. kirkon Helsingin seurakuntayhtymä ja hiippakunta järjestivät 25.9.2001 Tuomiokirkon portailla "uskontojen välisen rukoushetken". Tilaisuus oli laajuudessaan ensimmäinen maassamme. Rukoushetken toimittamiseen osallistui piispa Eero Huovisen lisäksi ortodoksikirkon metropoliitta, Rooman kirkon piispa Suomessa, Helsingin suurimman helluntailaisseurakunnan johtaja, juutalaisseurakunnan puheenjohtaja sekä islamilaisyhdyskunnan imaami. Toimituksesta jäi sellainen mielikuva, että eri uskonnollisten yhteisöjen edustajat olisivat rukoilleet samaa Jumalaa, mikä ei Raamatun mukaan ole mahdollista.

 

Synkretismi- ja unionismisyytöksiä Missouri-synodin johtajia vastaan.

Missouri Synodissa Atlantin aluepresidentin David Benken osallistuminen yhteiseen rukoustoimitukseen New Yorkin Yankee Stadiumilla 23.9.2001 muslimien, juutalaisten, sikhien, buddhalaisten ym. kanssa sekä hänen ja vastavalitun synodipresidentin tri Gerald Kieschnickin osallistuminen synodin ja ELCA:n yhteisjumalanpalvelukseen syyskuun 11. päivän jälkeen ovat herättänyt voimakkaita protesteja synodissa erityisesti sen muiden alueiden taholta. Tilaisuuksien on perustellusti katsottu ilmentävän unionismia ja synkretismiä eli uskontojen sekoitusta sekä loukkaavan evankeliumia Kristuksesta ainoana pelastustienä.

 

Yekaterinburgin luterilainen konsistori ELKRAS-kirkkounioniin?

Venäjällä Yekaterinburgin ev.-lut. konsistori on aloittanut neuvottelut liittymisestään ELKRAS-unioniin. Konsistori asetti 2.9.2001 komission valmistelemaan asiaa. ELKRAS (Die Evangelisch-Lutherische Kirche in Russland, der Ukraine, in Kasachstan und Mittelasien) on keskenään kirkkoyhteydessä olevien alueellisten kirkkojen ja seurakuntien hierarkkisesti organisoitu yhteisö. Jäsenkirkkojen hengellisestä ohjauksesta vastaa arkkipiispa, jonka istuin sijaitsee Pietarissa. ELKRAS:n johtoelimissä on myös naisia, eräissä jäsenkirkoissa jopa paimenvirassa.

 

Luterilainen seurakunta itsenäisenä roomalaiskatolilaisten keskellä.

Katolilaisessa Argentiinassa joukko kristittyjä perusti maan pääkaupungissa Buenos Airesissa luterilaisen seurakunnan. Nimeksi tuli Cristo Nuestra Justicia ("Kristus meidän vanhurskautemme"). Opillisesti kirjavien vaiheiden jälkeen ryhmä totesi luterilaisen tunnustuksen raamatunmukaiseksi. Sidoksia suuriin sekaoppisiin luterilaisiin kirkkoyhteisöihin ei ollut. Syyskuun lopulla 2001 itsenäinen seurakunta täytti 7 vuotta. Sen pastorina toimii Enrique Ivaldi.

 

 

horizontal rule

LUTERILAINEN RISTINKANTAJA-LEHTI 03

horizontal rule

Saatteeksi

Vanhurskauttamisessa on kysymys siitä miten ihminen tulee Jumalalle kelpaavaksi. Se on siten aina tärkeä asia. Erityisen ajankohtaiseksi sen tekee nykyinen kirkollinen tilanne, jossa pääosa ulkonaista luterikuntaakin on luopunut tästä uskonpuhdistuksen kirkastamasta pelastuksen aarteesta.

Aihetta tarkastellaan viidessä eri kirjoituksessa. Jokaisessa on oma lähestymistapansa vaikka kaikki ammentavat luterilaisen tunnustuksen mukaisesti Jumalan sanan erehtymättömästä lähteestä.

Pastori Relanderin artikkeli perustuu hänen pitämäänsä raamattutuntiin, jota on mahdollista tilata myös äänitteenä.

Vanhurskauttamisoppia koskevat 12 teesiä tiivistävät systemaattisesti koko opin lauselmiin. Teesit on koottu laajemmasta esityksestä, joka on hyväksytty Pohjois-Amerikan ev.-lut. synodikonferenssissa 1872. Suomennoksen lähteenä on käytetty prof. Kurt Marquartin englanninkielistä käännöstä.

Tohtori Carroll Herman Littlen (1872-1958) artikkeli keskittyy objektiiviseen (eli yleiseen) vanhurskauttamiseen. Little oli Tennessee-synodin pastorin poika ja kirkkokuntansa ULCA:n (The United Lutheran Church in America) merkittävin teologi. Palveltuaan Kanadassa seurakuntapastorina hän toimi siellä ev.-lut. seminaarin professorina 1917-47. C.H. Little on osoitus siitä, etteivät ULCA:ssakaan kaikki olleet valmiit luopumaan evankeliumin opista: ULCA on yksi harhaantuneen, Amerikan ev.-lut. kirkon, ELCA:n edeltäjistä. Missouri-synodin prof. Theodore Graebnerin (1876–1950) kerrotaan arvostaneen suuresti Littlen teosta Disputed Doctrines, josta julkaistava teksti on käännetty.

Ote tohtori Martti Lutherin Galatalaiskirjeen selityksestä osoittaa kuinka uskonpuhdistajamme korostaa Kristuksen ansion merkitystä vanhurskauttamisopin objektiivisena kaikkia ihmisiä koskevana perustana.

Aiheeseen liittyvä hartausteksti on tohtori Carl Manthey-Zornin (1846-1928) Brusamlein (”Leipäsiä”) –kotihartauskirjasta, joka esittelee koko kristillisen opin. Kirjoittaja kasvoi Saksassa unioidun kirkon opillisessa sekavuudessa. Hän palveli Leipzigin ev.-lut. lähetysseuran lähettinä Intiassa 1871-76 mutta erosi lähetysseurasta tunnustuksellisista syistä. Zorn siirtyi Amerikkaan, jossa hän palveli Missouri-synodin seurakuntapastorina 1876-1911 kirjoittaen myös runsaasti kansantajuista hengellistä kirjallisuutta.

Rohkaiskoon puhdas armon evankeliumi lain ja synnin ahdistamia tuntojamme ja antakoon meille voimaa Jumalan tahdon mukaiseen elämään!

PH

horizontal rule

RAAMATTUTUNTI

Vanhurskauttamisesta

 

Risto Relander

Jumalattoman vanhurskauttaminen on keskeinen kohta kristillisessä uskossa. Usein sanotaan, että se on uskonkohta, jonka mukana kirkko joko seisoo tai kaatuu. Tarkkaan ottaen sanaa vanhurskauttaminen käytetään useammalla kuin yhdellä tavalla. Puhutaan yleisestä eli objektiivisesta vanhurskauttamisesta ja uskosta vanhurskauttamisesta. Raamattu puhuu myös sellaisesta vanhurskauttamisesta, josta voidaan käyttää oikein nimitystä teoista vanhurskauttaminen.

 

Yleisestä vanhurskauttamisesta

 

Yleisellä vanhurskauttamisella ei periaatteessa tarkoiteta muuta kuin yleistä sovitusta. Keskeisimmät raamatunkohdat, joille oppi yleisestä vanhurskauttamisesta perustuu, ovat ensinnäkin Room. 4:25: "joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden". Tässä jakeessa puhutaan Kristuksesta ja sanotaan, että hänet "on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden". Sana "tähden" ilmoittaa syytä: meidän rikoksemme eli syntimme olivat syynä siihen, että Kristus annettiin alttiiksi. Samoin kun sanotaan, että hänet on "kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden", sana "tähden" ilmoittaa syytä: meidän vanhurskauttamisemme oli syy siihen, että Kristus herätettiin kuolleista. Se oli todistus siitä, että meidät oli vanhurskautettu. Sen takia Kristus herätettiin kuolleista. Meidän vanhurskauttamisemme oli siis tapahtunut tosiasia.

Toinen kohta on Room. 5:18. Valitettavasti kaksi viimeisintä raamatunkäännöstämme (1938 ja 1992) eivät käännä sitä oikein. Ne ovat niitä erittäin harvoja käännöksiä, jotka eivät sitä käännä oikein jostain syystä. Bibliassa (1776 laitos) se tosin on oikein käännettynä (ks. s. 13). Jakeessa 18 sanotaan 1938 käännöksen mukaan: "Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi," - siis Aadamin lankeemus - "niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko" - siis Kristuksen vanhurskauden teko - "koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi".
Virhe on ensinnäkin aikamuodossa. Ensin sanotaan: "yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi". Sitten sanotaan, että samalla tavalla "yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi". Jälkimmäisen lauseen verbimuoto pitäisi olla sama: "niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko on koitunut kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi". Alkukielessä ei ole verbejä; kyseessä on ellipsi eli lyhennetty rakenne: "yhden ihmisen lankeemus kaikille ihmisille kadotukseksi, yhden ihmisen vanhurskauden teko kaikille ihmisille elämän vanhurskautukseksi". Kristuksen vanhurskauden teko on siis jo koitunut elämän vanhurskauttamiseksi. Tässä ei kuitenkaan viitata elämän vanhurskauteen eli tekojen vanhurskauteen vaan siihen, että Kristuksen vanhurskauden teko, hänen sovitustyönsä, on koitunut vanhurskautukseksi, joka on elämäksi ihmisille. Alkukielen sana tarkoittaa vanhurskauttamistuomiota: Kristuksen sovitustyöstä on koitunut vanhurskauttamistuomio ihmiskunnalle.

Kolmas kohta, joka yleensä mainitaan, kun puhutaan yleisestä vanhurskautuksesta, on 2 Kor. 5: 19: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan". Tässä sanotaan: "Jumala sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan." Kenelle heille? Maailmalle. Se, että rikkomuksia ei lueta, on sama kuin syntien anteeksiantamus: Jumala on jo antanut anteeksi kaikille. Näin sanoo evankeliumi, jota julistetaan ihmisille uskottavaksi.

Kristuksen kuolleista herättäminen oli siis ikään kuin maailman syntivelan kuittaus. Siinä Jumala ikään kuin julisti synneistä päästön, absoluution, koko ihmiskunnalle. Hän julisti, että synnit on annettu anteeksi, koska kaikki on täytetty (vrt. Joh. 1:29; 19:28, 30). Tämä ns. yleinen vanhurskauttaminen käy periaatteessa yksiin sovituksen kanssa. On kuitenkin oikeutettua käyttää sanaa "vanhurskauttaminen", koska sovitus toi syntien anteeksiantamuksen eli vanhurskauttamisen kaikille (vrt. 1 Joh. 2:2). Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan vanhurskauttaminen ei ole mitään muuta kuin syntien anteeksiantamus.
Kun sanotaan, että Jumala on jo antanut kaikille anteeksi ja vanhurskauttamistuomio on perustavasti julistettu kaikkien yli, onko asia sillä selvä? Syntien anteeksiantamus pitää kuitenkin myös ottaa uskolla vastaan, että siitä olisi mitään hyötyä. Niin päästään vanhurskauttamiseen uskon kautta.

 

Vanhurskauttamisesta uskon kautta

Keskeisin jae on Room. 3:28. Paavali sanoo: "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja." Tässä on lyhyesti luterilainen vanhurskautusoppi. Kun puhutaan vanhurskauttamisesta, on Raamatun lausumien mukaisesti pidettävä kiinni siitä, että se on ns. forenssinen toimenpide eli tuomiotoimi, oikeuden päätös, joka tapahtuu Jumalan sydämessä eikä ihmisessä. Vanhurskauttaminen ei ole mitään ihmisessä tapahtuvaa, vaan jotakin joka tapahtuu Jumalassa. Aivan kuten tuomari antaa oikeudessa tuomion, että syytetty on syytön, Jumala antaa tuomion, että syntinen ihminen on syytön julistaen hänet näin syyttömäksi.
Periaatteessa oikeudessa tuomari julistaa syyttömäksi vain sen, joka on todellisuudessa syytön johonkin rikokseen. Periaate on sama Jumalan tuomioistuimessa. Mutta miten on mahdollista, että jumalaton julistetaan syyttömäksi? Se on mahdollista sen takia, että Kristus on puolestamme ensinnäkin kärsinyt Jumalan lain määräämän rangaistuksen synneistä (Gal. 3:13; Jes. 53:5-6). Se ei vielä riitä, sillä on olemassa Jumalan laki, joka vaatii täydellistä täyttämistä. Kristus on kuitenkin täyttänyt myös lain (Matt. 5:17; Hebr. 4:15). Hän ei täyttänyt lakia oman persoonansa puolesta, koska hän oli Jumala ja lain yläpuolella (Room. 9:5; Mark. 2:28). Hän tuli lain alaiseksi vapaaehtoisesti ja täytti lain meidän puolestamme (Gal. 4:4-5; Fil. 2:6-7; Kol. 2:14). Tätä sanotaan Kristuksen tekeväksi eli toimivaksi kuuliaisuudeksi. Kuten todettiin, hän myös kärsi lain määräämän rangaistuksen, joka oli tullut syntien tähden. Sitä taas sanotaan Kristuksen kärsiväksi kuuliaisuudeksi. Näin koko Kristuksen kuuliaisuus on meidän vanhurskautemme (Jer. 33:16, 51:10). Kristuksen vanhurskaus on se Kristuksen kuuliaisuus, jota hän osoitti maan päällä ollessaan (Fil. 2:8). Koska Kristus oli ikään kuin koko ihmiskunnan sijainen, hän suoritti sijaishyvityksen kaikkien ihmisten puolesta. Tällä perusteella koko ihmiskunta on vanhurskas. Tämän perusteella Jumala voi julistaa syyttömäksi sen, joka uskoo Kristukseen. Uskosta vanhurskauttaminen pohjautuu siis Kristuksen sovitustyöhön.

Vanhurskauttaminen on vanhurskaaksi julistamista. Raamattu käyttää myös termiä "vanhurskaaksi lukeminen" ikään kuin pidettäisiin kirjaa, mitä luetaan kunkin tilille: uskovan tilille luetaan Kristuksen vanhurskaus, kun taas Kristuksen tilille on luettu meidän syntisyytemme. Hänet tehtiin synniksi meidän tähtemme, että me tulisimme hänessä Jumalan vanhurskaudeksi (2 Kor. 5:21). Kyseessä on ikään kuin kirjanpidollinen toimenpide. Vanhurskauttaminen ei ole mitään, mitä ihmisessä tapahtuu. Ei kuitenkaan niin, ettei ihmisessäkin tapahtuisi samaan aikaan jotain.

 

Vanhurskauttavasta uskosta

Vanhurskauttamisessa olennaista on usko. Raamattu sanoo, että meidät vanhurskautetaan uskon kautta. Ensinnäkin täytyy huomata, ettei Raamattu sano, että meidät vanhurskautetaan uskon tähden tai uskon perusteella, vaikka uudessa raamatunkäännöksessä (1992) on kohtia, jotka on suomennettu siten. On suuri ero, sanotaanko "uskon perusteella" tai "uskon kautta". Jos sanotaan, että ihminen vanhurskautetaan uskon tähden tai perusteella, on lähellä ajatus, että usko on se syy, jonka takia hänet vanhurskautetaan. Näin ei Raamattu eikä luterilainen tunnustus kuitenkaan opeta. Jos usko on vanhurskauttamisen syy, vanhurskauttamiseni syy löytyy minusta itsestäni. Se olisi ansiollinen teko tai vaikuttava syy: kun Jumala näkee minun uskoni, hän ikään kuin toteaisi, että koska tämä ehto (so. usko) on täytetty, hän suostuu vanhurskauttamaan tämän ihmisen. Tämä olisi silkkaa lakiuskontoa. Näin ei Raamattu opetakaan: "uskon kautta" on eri asia. Usko on paremminkin väline tai instrumentti, jolla tartutaan evankeliumin lupaukseen. Se on välikappale ja sitä tarkoitetaan sanottaessa "uskon kautta". Voidaan yhtä hyvin sanoa "uskolla" tai "uskosta". Raamattu kuitenkin käyttää yleensä ilmaisua "uskon kautta".
Vanhurskauttamisessa usko tulee tarkasteltavaksi vain välineenä, jolla omistan itselleni Kristuksen vanhurskauden, jota tarjotaan evankeliumissa. Se ei ole ansiollinen teko eikä vanhurskauttamisessa ylimalkaankaan tule tarkasteltavaksi tekona eikä minkäänlaisena ihmisessä olevana syynä tai perusteena. Vanhurskauttamisen syy ja peruste on Kristuksen sovitustyö, ei ihmisen usko.

Miten tällainen usko voidaan saada? "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta." (Room. 10:17.) Tapa jolla ihminen saa uskon on se, että Jumala vaikuttaa sen hänessä evankeliumin sanalla. Kun ihminen kuulee evankeliumia, ja sikäli kuin laki on ensin saanut tehdä hänessä työnsä eli saanut aikaan synnintunnon, syntien tuntemisen, hänen sydämessään evankeliumi voi vaikuttaa pelastavan uskon. Evankeliumin sana vaikuttaa hänessä uskon. Paavalihan sanoo: "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle" (Room. 1:16), ts. sekä juutalaisille että pakanoille. Evankeliumi on Jumalan voima. Evankeliumissa on itsessään sellainen voima, että se on voimallinen synnyttämään ihmisessä uskon.
Uskon kohteena on evankeliumin lupaus, johon tartutaan. Tartumme uskolla siihen, mitä evankeliumi sisältää: syntien anteeksiantamukseen Kristuksessa. Kristus on uskon kohde. Kun puhutaan uskon kohteesta, saatetaan puhua uskosta evankeliumiin, uskosta Kristukseen, uskosta syntien anteeksiantamukseen. Kaikki ovat periaatteessa sama asia eri sanoin ilmaistuna.

Usein puhutaan vanhurskauttavasta uskosta ja siitä, että usko vanhurskauttaa. Jos ollaan tarkkoja, Raamattu ei käytä ilmaisua "usko vanhurskauttaa", mutta toki sitä voidaan käyttää oikein. Silloin ei tarkoiteta, että uskolla itsessään olisi jokin vanhurskauttava voima. Usko vanhurskauttaa sikäli kuin se tarttuu evankeliumin lupaukseen. Vanhurskauttava voima on evankeliumin lupauksessa, ei uskossa itsessään. Usko on pelkkä väline. Se, että usko vanhurskauttaa, johtuu uskon kohteesta eikä uskosta. Ihminen voi uskoa kaikenlaiseen eikä sellainen usko silti vanhurskauta. Ainoastaan silloin usko vanhurskauttaa, kun sen kohde on oikea.

Raamattu käyttää sellaistakin sanontaa, että usko luetaan vanhurskaudeksi: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi" (Room. 4:9). "Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi." (Room. 4:5.) Se, että usko luetaan vanhurskaudeksi, tulee ymmärtää siten, että usko on välikappale, jolla otetaan vastaan Kristuksen vanhurskaus. Tämä tarkoittaa samaa kuin se, että Kristuksen vanhurskaus luetaan meille vanhurskaudeksi. Kristuksen vanhurskaus, johon usko tarttuu ja jonka usko itselleen omistaa, luetaan meille vanhurskaudeksi. Usko itsessään ei ole mitään ilman kohdetta. Jos uskotaan väärään kohteeseen eikä Kristukseen, usko ei auta yhtään mitään.

Uskoa ei pidä väärällä tavalla painottaa niin kuin se olisi jotain mitä me tekisimme tai olisi jokin ihmisen teko tai lain teko. Uskossa on olennaista kohde, johon uskotaan. Usko Kristukseen vanhurskauttaa siksi, että sen kohteena on Kristus eli Kristuksen vanhurskaus. Me omistamme sen itsellemme uskolla.

 

Teoista vanhurskauttamisesta

Pelastava usko on aina elävää uskoa ja sillä on välttämättä aina myös hyvät teot. Ne ovat vanhurskauttavan uskon ominaisuuksia, mutta tässä on oltava tarkkana: usko ei kuitenkaan vanhurskauta sen tähden, että sillä on hyviä tekoja, vaan sen tähden, että se turvaa Kristuksen lahjavanhurskauteen. Jos se on oikeaa kristillistä uskoa, se on myös elävää uskoa, josta seuraa teot. On vanhastaan sanottu, että usko yksin vanhurskauttaa, mutta usko ei koskaan ole yksin, siis ilman tekoja. Tästä puhuu varsinkin Jaakob, esim. Jaak. 2:24: "Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta." Onko tämä päinvastaista kuin mitä Paavali sanoo? Ei ole. Jaakob viittaa samaan esimerkkiin kuin Paavali eli Abrahamiin ja sanoo jakeessa 23 selvästi: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi." Tämä on aivan sama kuin mitä Paavali sanoo. Minkä takia Jaakob sitten sanoo, että "ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta"? Jakeissa 17 ja 18 Jaakob selittää asiaa: "Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Joku ehkä sanoo: ´Sinulla on usko, ja minulla on teot´; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon." Ts. minä näytän teoista, että minulla on usko. Sitten puhutaan Abrahamista, kuinka hänen uskonsa vaikutti näitä tekoja. Teot ovat uskon hedelmää. Jos ei ole hedelmiä, ei ole oikeaa uskoakaan. Näin myös Johannes Kastaja ja Jeesuskin opettivat fariseuksille: "Te kyykäärmeitten sikiöt ... tehkää ... parannuksen soveliaita hedelmiä." (Matt. 3:7-8; vrt. 12:34, 23:33.) Ajatus on tässä lyhyessä sanassa tämä: teillä ei ole parannuksen soveliaita hedelmiä eli tekoja; näin ollen teillä ei ole itse parannustakaan; näin ollen teillä ei ole oikeaa pelastavaa uskoa; näin ollen te ette ole Jumalan lapsia vaan kyykäärmeen sikiöitä eli perkeleen lapsia. Hän siis esitti fariseuksille ja kirjanoppineille, että koska heillä ei ollut näitä uskoa seuraavia tekoja, heidän on turha kerskata uskosta, kun he eivät pysty teoista näyttämään uskoa.

Jumala tietää, kenellä on usko, kenellä ei. Ei Jumalalle tarvitse esittää minkäänlaisia tekoja näytöksi uskosta, mutta ihmisille tarvitsee. Sen takia teologit (esim. Franz Pieper Kristillisessä dogmatiikassaan) ovat sanoneet, että Jaakob puhuu vanhurskautuksesta ihmisten edessä. Tämä on oikea kristillinen teoista vanhurskauttaminen, mutta se ei tapahdu Jumalan vaan ihmisten edessä. Ihmiset näkevät minun teoistani, että olen kristitty. On tietenkin ulkokullattuja, mutta periaatteessa näin asia on. Jumala ei tekojamme tarvitse, ikään kuin hänelle pitäisi antaa jokin näyttö uskosta, sillä Jumala tuntee omansa (Joh. 10:14; 2 Tim. 2:19). Jaakob ei siis puhu ristiriitaisesti Paavalin kanssa. Hän puhuu aivan samalla tavalla, että Abrahamille usko luettiin vanhurskaudeksi, mutta tuo esille myös sen puolen, että uskosta seuraa hyvät teot eli vanhurskauttavan uskon hedelmät, jos usko on oikea.

 

Vanhurskauttamisen ominaisuuksista

Kun joku vanhurskautetaan, se tapahtuu aina yhdellä kertaa eikä minään prosessina, mikä on roomalaiskatolisen kirkon oppi. Kun syntinen julistetaan vanhurskaaksi, se tapahtuu kertakaikkisesti eikä pidemmän ajan kuluessa siten, että vähitellen joku julistettaisiin yhä enemmän vanhurskaaksi. Ihminen julistetaan kerralla kokonaan vanhurskaaksi. Vanhurskauttaminen on täydellinen kaikkien syntien anteeksiantamus ja vapaaksi julistaminen kaikesta syyllisyydestä. Se tapahtuu hetkessä, sillä hetkellä kun ihminen uskoo. On kuitenkin oikein sanoa, että vanhurskauttaminen on jatkuvaa sillä tavalla, että uskova jatkuvasti luetaan vanhurskaaksi. Ei niin, että meidät olisi vain kerran julistettu vanhurskaaksi, vaan Jumala lukee meille jatkuvasti Kristuksen vanhurskauden uskon kautta hyväksemme.

Vanhurskauttaminen on varma asia. Roomalaiskatolisen kirkon oppi on se, ettei ihminen voi olla varma vanhurskautuksestaan eikä pelastuksestaan. Luterilainen kirkko opettaa, että ihminen voi olla varma pelastuksestaan ja siitä, että hänet on vanhurskautettu. Jumalan sana sanoo, että meidät vanhurskautetaan uskosta ilman lain tekoja. Paavali sanoo: "Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." (Room. 10:4.) Tässä on luvattu, että joka uskoo, hän on vanhurskas ja hänelle luetaan Kristuksen vanhurskaus. Koska meillä on tästä Jumalan sana ja Jumalan sana on varma, asia on varma ja voimme olla siitä varmoja, koska Jumala ei valehtele. Tässä sanotaan: "Jokaiselle, joka uskoo". Silloin meillä on ja voi olla varmuus siitä.

Jos joku lankeaa pois uskosta ja armosta, se johtuu vain siitä, ettei hän ole vahvasti uskonut itseänsä vanhurskaaksi Kristuksessa, ei siitä, että Jumalan sana raukeasi tyhjiin millään tavoin. Voimme siis olla varmoja siitä, että meidät on vanhurskautettu, koska Raamattu sanoo niin. Asia ei ole niin kuin Paavo Ruotsalaisen väitetään opettaneen, että ihmisen täytyy ensin tuntea sydämessään armo ja Pyhän Hengen liikutus ennen kuin hän rohkenee uskoa; Ruotsalaisen mukaan "ei pidä krossata sanan päälle” eli uskoa pelkkään Raamatun sanaan. Fredrik Gabriel Hedberg oli tästä toista mieltä ja sanoi, että meidän on nimenomaan uskottava paljaaseen sanaan. "Raamattu sanoo näin, sen tähden se on totta, sen takia minäkin uskon olevani vanhurskas, koska Jumala ei valehtele." Tällainen usko on pelastavaa, vanhurskauttavaa uskoa.

 

Past. Risto Relander

Helsingissä 3.8.2002 pidetyn raamattutunnin pohjalta muokattu.

 

 

horizontal rule

EVANKELIS-LUTERILAINEN SYNODIKONFERENSSI 1872

  

Teesit vanhurskauttamisopista

Esitetty ja hyväksytty Evankelis-luterilaisen synodikonferenssin ensimmäisessä kokouksessa vuonna 1872.

  

Teesi I

Vanhurskauttamisoppi on kristillisen uskon tärkein pääkohta. Sen oikea ymmärtäminen on yksittäisen ihmisen pelastumisen kannalta, ja sen puhdas julistus koko kirkon hyvinvoinnin kannalta, verrattoman tärkeää ja ehdottoman välttämätöntä.

 

Teesi II

Kirkon uskonpuhdistuksella tohtori Lutherin kautta oli lähtökohtanaan puhtaan evankelisen vanhurskauttamisopin uudelleen ymmärtäminen, Jumalan armosta, ja tämän uskonkohdan turmeltumaton julistaminen.

 

Teesi III

Puhtaassa vanhurskauttamisopissa, sellaisena kuin luterilainen kirkkomme on sen Jumalan sanasta yhä uudelleen esiintuonut ja asettanut lampunjalkaan, on kysymys ennen muuta kolmesta asiasta: 1) opista, joka koskee maailman universaalia, täydellistä lunastusta Kristuksen kautta, 2) opista, joka koskee armonvälineiden voimaa ja tehoa ja 3) opista, joka koskee uskoa.

 

Teesi VI

Samoin kuin Aadamissa kaikki ihmiset ovat langenneet ja synnin rangaistuksena joutuneet Jumalan vihan ja iankaikkisen kirouksen alaisiksi, samoin myös kaikki ihmiset on todella lunastettu synnistä, kuolemasta, perkeleestä ja helvetistä Kristuksessa, joka on toinen Aadam, ja Jumala on todella sovitettu kaikkien heidän kanssaan.

 

Teesi V

Samoin kuin Kristuksen sijaiskuoleman kautta koko maailman syntivelka on poispyyhitty ja siitä johtuva rangaistus kärsitty, samoin myös vanhurskaus, elämä ja pelastus on tuotu jälleen koko maailmalle Kristuksen ylösnousemuksen kautta ja tullut kaikille ihmisille Kristuksessa, joka on koko ihmiskunnan sijainen.

 

Teesi VI

Tämän armon, anteeksiantamuksen, elämän ja pelastuksen, joka Kristuksen lunastustyöllä on jälleen hankittu kaikille ihmisille, Jumala tuo ihmisille armonvälineissä. Evankeliumin lupaus, joka on sisällytetty evankeliumin sanaan ja pyhiin sakramentteihin, ei näet ole tyhjä sointu tai sisällyksetön lupaus, vaan voimallinen jakaminen, joka antaa kaiken sen, minkä Jumala lupaa tässä armonsanassaan.

 

Teesi VII

Evankeliumi ei näin ollen ole pelkkä historiallinen kertomus suoritetusta lunastustyöstä, vaan paljon ennemmin Jumalan voimallinen rauhanjulistus ja armonlupaus Kristuksen lunastamalle maailmalle ja siten kaikkina aikoina voimallinen armonväline, jolla Jumala tuo, tarjoaa, jakaa, antaa ja lahjoittaa Kristuksen hankkiman syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden. Tosin kaikki, joille Jumala osoittaa totisen armokutsunsa, eivät ota tätä sovitetun Jumalan kutsua vastaan eivätkä siten myöskään tule osallisiksi siihen liittyvästä hyödystä.

 

Teesi VIII

Pyhä synninpäästö (absoluutio) on evankeliumin julistamista yhdelle tai useammalle henkilölle, jotka kaipaavat evankeliumin lohdutusta. Synninpäästö on sen tähden myös kaikkina aikoina itsessään pätevä ja voimallinen, sillä Jumala itse puhuu siinä palvelijansa suulla Kristuksen veren ja kuoleman kautta todella sovitettuna Jumalana jakaen näin syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden lahjan kaikille, joille julistetaan synninpäästö, vaikkakaan monet eivät tule osallisiksi evankeliumissa tarjotuista armolahjoista epäuskonsa takia.

 

Teesi IX

Väline, jonka kautta ihminen saa todellisesti omistukseensa Kristuksen hankkiman ja sanassa ja sakramenteissa tarjotun armonlahjan, on yksinomaan usko, joka uskoo Jumalan armonlupauksen ja siten omistaa itselleen Kristuksen ansion ja vanhurskauden lahjan, joka tässä Jumalan lupauksessa tarjotaan, ja joka lohduttautuu Kristuksella syntiensä poistajana ja vapahtajanaan.

 

Teesi X

Usko Kristukseen ei tee vanhurskaaksi ja pelasta sen takia, että se olisi jokin ihmisen erinomainen teko, joka saisi sellaisen suunnattoman palkkion Jumalalta ja joka synnin hyvityksenä sovittaisi ihmiset Jumalan kanssa, vaan koska se on ihmisen puolelta vastaanottava käsi, joka todellisesti tarttuu Kristuksen ansioon ja siten anteeksiantamukseen, vanhurskauteen ja pelastukseen, jotka tarjotaan ja annetaan armonlupauksessa, ja näin ottaa ne vastaan.

Usko ei myöskään vanhurskauta ja pelasta Jumalan edessä sen takia, että Jumala olisi halukas vapaasta armosta ja rakkaudesta lukemaan sen vanhurskaaksi ja Jumalan sanalle kuuliaiseksi ansiolliseksi teoksi, vaan koska Kristuksen ansion aarre, johon heikoinkin usko tarttuu evankeliumin lupauksessa, käsittää todella täydellisen hyvityksen kaikesta syyllisyydestä ja synnin rangaistuksesta samoin kuin täydellisen kuuliaisuuden kaikkia Jumalan lain vaatimuksia kohtaan.

 

Teesi XI

Ihmisen usko ei omalla voimallaan saa aikaan sitä, että evankeliumin armonlupaus, jonka Jumala julistaa evankeliumin sanassa tai synninpäästössä, tulee todella päteväksi, voimalliseksi ja todeksi, vaan usko pitää yksinkertaisesti kiinni armon ja anteeksiantamuksen lupauksesta jumalallisesti totena ja voimallisena. Ottamalla näin vastaan Jumalan lupauksen, se siten samalla tarttuu vanhurskauden ja pelastuksen lahjaan ja omistaa mitä sanat sanovat ja ilmoittavat.

 

Teesi XII

Kun syntinen uskon kautta tarttuu evankeliumin lupaukseen sanassa tai sakramentissa ja siten omistaa itselleen Kristuksen ansion aarteen vanhurskautuksekseen ja pelastuksekseen, silloin Jumala myös lukee ja julistaa hänet vanhurskaaksi ja pitää häntä vanhurskaana jumalallisessa tuomioistuimessaan. Tällä Jumalan oikeudellisella (forenssisella) toimenpiteellä syntisellä on nyt osallisuus Kristuksen ansioon ja vanhurskauteen pelastuksekseen. Omistaessaan Kristuksen ansion omalle kohdalleen hän on siten myös henkilökohtaisesti vanhurskas ja iankaikkisen elämän perillinen.

 

(Lähde: Oppi vanhurskauttamisesta. Ev.-lut. synodikonferenssin ens. kokouksen pöytäkirja vuodelta 1872, s. 20-68. Teesit koottu laajemmasta esityksestä. Suomennettu prof. Kurt Marquartin englanninkielisestä käännöksestä, Justification - Objective and Subjective. Concordia Theological Seminary Press, Fort Wayne, Indiana.)

 

horizontal rule

C.H. LITTLE

Kiistanalaiset opinkohdat: Vanhurskauttamisoppi

 

Jos on olemassa jokin oppi, josta luterilaisen kirkon voidaan sanoa olevan yksimielinen ja jossa sillä on yhtenäinen rintama, se on oppi vanhurskauttamisesta yksin uskon kautta, oppi, joka oli uskonpuhdistuksen sisällöllinen pääperiaate . Kuitenkaan monet kirjoittajat eivät välitä tai huomaa sitä erityisominaisuutta, joka muodostaa perustan tälle opille ja joka on välttämätön sen oikein ymmärtämiselle, nimittäin objektiivista [eli ns. yleistä. Toim. huom.] vanhurskauttamista.

Objektiivinen vanhurskauttaminen voidaan määrittää Jumalan julistukseksi yleisestä armahduksesta koko syntiselle maailmalle perustuen Kristuksen sijaiskuuliaisuuteen, jonka kautta hän hankki koko ihmiskunnalle täydellisen vanhurskauden, jonka Jumala hyväksyi maailman sovituksena itsensä kanssa, lukemalla Lunastajan ansion ihmiskunnan hyväksi.

Vaikka tämä vanhurskauttamisen muoto ei ole se mitä yleensä on termillä ymmärretty, siitä on runsaasti todisteita Raamatussa niin kuin seuraavat lainaukset osoittavat:

 

"Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle; Sillä niinkuin yhden ihmisen kuulemattomuuden tähden monta ovat syntisiksi tulleet, niin myös monta tulevat yhden kuuliaisuuden tähden vanhurskaiksi." (Room 5:18-19 Biblian 1776 mukaan.)

"Joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden." (Room 4:25.)

"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2 Kor 5:19.)

"Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi." (2 Kor 5:21.

"Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien." (1 John 2:2.)

 

Subjektiivisella tai henkilökohtaisella tai yksilöllisellä vanhurskauttamisella tahi Jumalan teolla, jonka kautta hän yksin armosta Kristuksen tähden julistaa uskovan vapaaksi syyllisyydestä ja rangaistuksesta ja todellisesti pukee hänet Kristuksen luetulla vanhurskaudella kun hän uskoo, tarkoitetaan objektiivisen vanhurskauttamisen todellista vastaanottamista uskon kautta.

Evankeliumissa Jumala julistaa kaikille ihmisille armonsa Kristuksessa, tarjoaa syntien anteeksiantamuksen ja Kristuksen ansion kaikille, jotka sen kuulevat ja todella saa aikaan nämä vaikutukset missä hyvänsä niitä ei itsepintaisella vastustuksella ole tehty tyhjiksi. (2 Tess 2:10, 13; Room 1:16; Matt 23:37; Luuk 19:41-42.)

Jos henkilökohtainen tai subjektiivinen vanhurskauttaminen on objektiivisen vanhurskauttamisen vastaanottaminen uskon kautta, on selvää, ettei se tapahdu "uskoon katsoen". Näin vältetään synergistinen [ihmisen myötävaikutusta kääntymyksessä korostava. Toim. huom.] näkemys vanhurskauttamisesta. Tämä on pääasiallisin hyöty tarkasteltaessa aihetta näiden kahden muodon avulla.

Tohtori Carroll Herman Little (1872-1958) D.D.hc, S.T.D.

(Lähde: Disputed Doctrines. A Study in Biblical and Dogmatic Theology, Lutheran Literary Board, Burlington, Iowa: 1933.)

 

horizontal rule

Tri Little kuvaa tilannetta 1930-luvun Amerikassa. Luterilaisen maailmanliiton (LML) ja Rooman kirkon Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (1999) osoittaa etteivät ainakaan LML:n jäsenkirkot ole enää yksimielisiä luterilaisen kirkon opin kanssa. Toim. huom

horizontal rule

LUTHER

 

Vanhurskauttamisopista:

 

»Hän tuli kiroukseksi meidän edestämme»

 

Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme, sillä kirjoitettu on: »Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu». Gal 3:13.

Paavali on oivallisesti perustellut sanansa ja hän on puhunut selvästi. Jälleen on tässä tehtävä ero - se käy riittävästi ilmi Paavalin sanoista. Hän näet ei sano, että Kristus on tullut kiroukseksi itsensä tähden, vaan »meidän edestämme»; paino siis on sanoilla »meidän edestämme». Olihan Kristus omaan persoonaansa katsoen viaton; häntä ei siis olisi pitänyt ripustaa puuhun. Mutta koska jokainen pahantekijä lain mukaan piti hirtettämän, piti Kristuskin siis Mooseksen lain mukaan hirtettämän, koska hän astui syntisen ja pahantekijän asemaan - ei yhden, vaan kaikkien syntisten ja pahantekijöitten asemaan. Mehän olemme syntisiä ja pahantekijöitä, me olemme siis kuolemaan ja iankaikkiseen kadotukseen vikapäitä. Mutta Kristus otti kuormakseen kaikki syntimme ja hän on niiden tähden kuollut ristillä. Hänen siis piti tulla pahantekijäksi - ja niinkuin Jesaja kirjansa 53. luvussa (Jes 53:12) sanoo - pahantekijöiden joukkoon luetuksi.

 

”Uhrina koko maailman syntien tähden”

Kaikki profeetat ovatkin [Hengessä] ymmärtäneet, että Kristuksesta oli» tuleva kaikkein suurin pahantekijä, murhaaja, avionrikkoja, varas, pyhän häpäisijä, rienaaja jne., jota suurempaa ei maailmassa koskaan ole ollut; sillä hän [ollen uhrina koko maailman syntien tähden] ei enää edustakaan omaa itseään, hän ei enää ole neitsyestä syntynyt [viaton ja synnitön] Jumalan Poika, vaan syntinen, jonka omana on ja joka kantaa sen Paavalin synnin, joka oli rienaaja, vainooja ja väkivallantekijä, sen Pietarin, joka kielsi Kristuksen, sen Daavidin, joka oli avionrikkoja, murhaaja ja joka antoi pakanoille aihetta Herran nimen pilkkaamiseen (2 Sam 12:14), kaiken kaikkiaan se, jolla on omanaan ja joka ruumiissaan kantaa kaikkien kaikki synnit - ei niin, että hän itse olisi ne tehnyt, vaan niin, että hän otti omaan ruumiiseensa meidän tekemämme synnit, sovittaakseen ne omalla verellään. Sen tähden tavatessaan hänet syntisten ja pahantekijöitten joukosta tuo kaikkia koskeva Mooseksen laki luki alaisekseen hänetkin, vaikka hän oman persoonansa puolesta oli viaton. Niinhän esivaltakin yllättäessään jonkun pahantekijöitten joukosta, pitää ja rankaisee tätä rikollisena, vaikka tämä ei milloinkaan olisi tehnyt mitään pahaa tahi kuoleman ansaitsevaa. Mutta Kristusta ei ainoastaan tavattu syntisten seasta, vaan hän halusi itse vapaaehtoisesti ja Isän tahdosta olla syntisten kumppanina omaksumalla niiden lihan ja veren, jotka olivat syntisiä, pahantekijöitä ja kaikkiin synteihin vajonneita. Laki, tavatessaan siis hänet pahantekijöiden joukosta, tuomitsi ja surmasi hänet pahantekijänä. Sofistit erottaessaan Kristuksen synneistä ja syntisistä ja esittäessään hänet vain esikuvaksi, jota meidän on seuraaminen, riistävät meiltä Kristuksen tuntemisen ja suloisista suloisimman lohdutuksen: Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme, lunastaakseen meidät lain kirouksesta. Tällä tavalla he tekevät Kristuksen meille hyödyttömäksi ja vielä lisäksi esittävät hänet tuomitsijaksi ja hirmuvaltiaaksi, joka vihastuu syntien tähden ja tuomitsee syntiset kadotukseen. Mutta meidän pitää »verhota» Kristus ja tuntea hänet niin verhotuksi synteihimme, kiroukseemme, kuolemaamme ja kaikkeen onnettomuuteemme kuin hän on verhottuna meidän lihaamme ja vereemme.

Mutta [joku sanonee:] perin järjetöntä ja häpäisevää on sanoa Jumalan Poikaa syntiseksi ja kiroukseksi! [Tähän minä vastaan:] Jos kiellät hänen olevan syntisen ja kirouksen, niin kieltäös myös, että hän on kärsinyt, ristiinnaulittu ja kuollut! Onhan aivan yhtä järjetöntä sanoa, että Jumalan Poika, niinkuin uskontunnustuksemme tunnustaa ja rukoilee, on ristiinnaulittu, on kärsinyt synnin ja kuoleman rangaistuksen, kuin sanoa häntä syntiseksi tahi kiroukseksi. Mutta ellei ole järjetöntä tunnustaa ja uskoa, että Kristus on ristiinnaulittu pahantekijöiden keskuudessa, ei liioin ole järjetöntä sanoa häntä kiroukseksi ja syntisistä suurimmaksi. Paavalin kirjoituksista tavattavat lauseet eivät todellakaan ole aiheettomia: »Kristus on meidän edestämme tullut kiroukseksi». »Sen, joka ei synnistä tiennyt, Jumala meidän edestämme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi», 2. Korinttolaiskirjeen 5. luku (2 Kor 5:21).

 

”Koko maailma puhdistettu ja sovitettu kaikista synneistä”

Samaan tapaan Johannes Kastaja sanoo häntä »Jumalan Karitsaksi [joka ottaa pois maailman synnin]» (Joh 1:29). Itse hän kylläkin on viaton, koskapa on Jumalan tahraton ja saastuttamaton Karitsa, mutta koko maailman synnit ja rikokset tukahduttavat hänen viattomuutensa, hän kun kantaa maailman syntejä. Ne synnit, joita minä, sinä ja me kaikki ikänä olemme tehneet ja vast'edes teemme, ovat Kristuksen omia, ikäänkuin hän itse olisi ne tehnyt. Kerta kaikkiaan: meidän syntimme pitää tulla Kristuksen synniksi, muutoin me hukumme ikipäiviksi. Jumalattomat sofistit ovat pimentäneet oikean Kristuksen tuntemuksen, jonka Paavali ja profeetat ovat meille opettaneet. Samaan tapaan puhuu Kristuksesta Jesajakin kirjansa 53. luvussa (Jes 53:6) sanoessaan: »Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme». Näitä sanoja ei saa miedontaa, annettakoon niiden pitää vakava omalaatuisuutensa. Jumala ei näet näissä profeetan sanoissa laske leikkiä, vaan hän puhuu vakavasti ja suuresta rakkaudesta: Jumalan Karitsan, Kristuksen, on kannettava kaikkien meidän velat. --
Meidän parhaana lohdutuksenamme on se, että me tällä tavalla puemme ja verhoamme Kristuksen omiin synteihimme, toisten ja koko maailman synteihin ja katselemme häntä kaikkia syntejämme kantavana. Näin katseltuna hän helposti tekee lopun vastustajien esittämistä, tekojen vanhurskautta koskevista vimmatuista mielipiteistä. Paavilaisethan laskevat lorua eräänlaisesta rakkauden ilmentämästä uskosta, jonka avulla he mielivät ottaa pois synnit ja tulla vanhurskaiksi. Mutta tätenhän Kristus ilmeisesti riisutaan paljaaksi synneistä ja tehdään viattomaksi, ja meidät kuormataan omilla synneillämme, painetaan niiden alle ja katsellaan niitä, ei Kristuksessa, vaan meissä itsessämme - ja se jos mikään on Kristuksen syrjään sysäämistä ja toimettomaksi tekemistä. Jos näet on totta se, että me lain teoilla ja rakkaudella hävitämme syntejä, ei niitä ota pois Kristus, vaan me itse. Mutta jos hän on se Jumalan Karitsa, joka [jo ikuisuudesta on ennalta määrätty] ottamaan pois maailman synnit, ja se, joka [omaehtoisesti] tuli kiroukseksi meidän edestämme ja verhottiin meidän synneillämme, on siitä välttämättömänä seurauksena se, että me rakkauden avulla emme voi tulla vanhurskaiksi emmekä ottaa pois syntejä. Koska Jumala ei ole pannut syntejämme meidän omille hartioillemme, vaan Kristuksen, Poikansa, hartioille, ja jos hän kerran ne ottaa pois, [ollakseen niiden tähden rangaistusta kärsivänä meidän rauhamme ja me hänen haavoissaan parannettuja,] emme me itse siis niitä voi ottaa pois. Näin koko Raamattu puhuu, ja samaa me tunnustamme ja rukoilemme uskontunnustuksessamme, sanoessamme: Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka kärsi, ristiinnaulittiin ja kuoli meidän edestämme.
[Sanotusta selviää, että evankeliumi] on kaikista opeista suloisin ja täpö täynnä lohdutusta; se [ei puhu meidän eikä lain teoista, vaan] opettaa että meillä [ansiottomilla ja kadotetuilla ihmisillä] on sanoin selittämätön ja arvaamaton Jumalan laupeus ja rakkaus: laupeas Isä nähdessään lain meitä ahdistavan ja kirouksen alla pitävän ja että itse emme millään keinoin voineet siitä vapautua, lähetti maailmaan [ainosyntyisen] Poikansa, heitti kaikkien synnit kaikkineen hänen päälleen ja sanoi hänelle: Ollos sinä, Pietari, se kieltäjä, Paavali, se vainooja, rienaaja ja väkivallantekijä, Daavid, se avionrikkoja, se syntinen, joka paratiisissa söi hedelmän, se ryöväri ristillä, sanalla sanoen, ollos sinä se kaikkien ihmisten edustaja, joka olet tehnyt kaikkien ihmisten synnit! Mieti siis nyt, miten ne maksaisit ja ne sovittaisit! Silloin laki tulee ja sanoo: Tästä minä tapaan syntisen, jopa sellaisen, joka on ottanut itsessään kantaaksensa kaikkien ihmisten synnit; minä en näe syntiä missään muualla kuin hänessä, hän siis kuolkoon ristillä! Ja niin se karkaa hänen kimppuunsa ja surmaa hänet. Sitten kun tämä on tapahtunut, on koko maailma puhdistettu ja sovitettu kaikista synneistä, siis myös vapautettu kuolemasta ja kaikesta pahasta. Mutta sitten kun synti ja kuolema on tämän ainokaisen ihmisen teossa pois otettu, Jumala ei koko maailmassa, varsinkin jos se uskoisi, enää tahdo nähdä mitään muuta kuin pelkkää puhtautta ja vanhurskautta, ja jos jäljellä olisi joitakin synnin jätteitä, Jumala ei niitä kuitenkaan tarkkaisi tämän auringon, Kristuksen, tähden.
Näin meidän pitää lain ja tekojen vanhurskautta vastaan suuresti ylistää kristillistä vanhurskausoppia, vaikka tosin ei ole sellaista kaunopuheista kieltä, joka voisi kyllin arvokkaasti puhua, saati sitten kertoella sen ihanuutta. Niinpä onkin se todistus, jota Paavali tässä tutkii, mitä tehoisin ja kaikkein parhain kaikenlaisen lihanvanhurskauden vastustamiseksi; sisältyyhän siihen tämä kukistamaton ja vääjäämätön vaihtoehto: jos koko maailman synnit ovat tämän yhden ainoan ihmisen kannettavina, ne eivät ole maailman kannettavina; mutta elleivät ne ole hänen kannettavinansa, ovat ne vielä maailman kannettavina; ja samaten: jos Kristus itse tuli vikapääksi kaikkiin niihin synteihin, joita me kaikki olemme tehneet, olemme me siis päästetyt kaikista synneistä, emme kuitenkaan itsemme, omien tekojemme tahi ansioittemme nojalla, vaan hänen kauttansa. Mutta jos hän on viaton eikä kanna syntejämme, saamme me niitä kantaa ja me kuolemme ja meidät tuomitaan kadotukseen niissä. »Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka on meille antanut voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!» (1 Kor 15:57), Amen!

 

Synnin sijaan vanhurskaus Kristuksessa

Mutta katsokaammepa nyt, kuinka tässä persoonassa kaksi äärimmäistä vastakohtaa törmää vastakkain! Hänen kimppuunsa karkaavat ei ainoastaan minun ja sinun, vaan kaiken maailman menneet, nykyiset ja vastaiset synnit, yrittäen tuomita hänet kadotukseen, niinkuin tuomitsevatkin. Mutta koska tässä samassa persoonassa, joka on äärimmäinen, suurin ja ainoa syntinen, myös asuu iäinen ja voittamaton vanhurskaus, mittelevät voimiaan siis nämä kaksi: äärimmäinen, suurin ja ainut synti ja äärimmäinen, suuri ja ainut vanhurskaus. Tässä täytyy välttämättömästi jommankumman, kun ne joutuvat mitä kiivaimmin hyökkäämään toisiaan vastaan ja yhteen iskiessään väistyä ja joutua tappiolle. Koko maailman synti hyökkää äärettömällä voimalla ja raivokkaana vanhurskauden kimppuun. Kuinka käy? Vanhurskaus on iäinen, kuolematon, voittamaton. Synti on sekin äärettömän voimakas ja julma hirmuvaltias, joka pitää valtaa ja hallitsee koko maailmassa, ottaen vangeikseen ja saattaen orjikseen kaikki ihmiset, sanalla sanoen, synti on sangen suuri ja mahtava jumala, joka vie mennessään koko ihmissuvun, kaikki oppineet, pyhät, mahtavat, viisaat, oppimattomat -. Tämä nyt, minä sanon, karkaa Kristuksen kimppuun ja aikoo niellä hänet kuten kaikki muutkin. Mutta ei se älyä, että hän on sellainen persoona, jossa asuu voittamaton ja iäinen vanhurskaus, ja senpä vuoksi täytyykin synnin tässä kaksinottelussa joutua tappiolle ja saada surmansa, mutta vanhurskauden päästä voitolle ja jäädä elämään. Näin synti joutuu Kristuksessa kokonaan tappiolle, surmataan ja haudataan, mutta vanhurskaus jää voittajaksi ja hallitsee halki ikuisuuden.

-- Näin suurten asioiden - nimittäin kirouksen, synnin ja kuoleman kukistamisen ja niiden sijaan siunauksen, vanhurskauden ja elämän asettamisen - pitää tapahtua yksinomaan Kristuksen persoonassa ja siten koko luomakunnan hänen kauttaan toiseksi muuttua. Jos siis tarkkaat tätä persoonaa, huomaat synnin, kuoleman, Jumalan vihan, helvetin, perkeleen ja kaiken pahan voitetuiksi ja surmatuiksi. Mikäli siis Kristus armon kautta hallitsee uskovien sydämissä, sikäli ovat synti, kuolema ja kirous olemattomia; mutta mikäli Kristusta ei tunneta, ne jäävät olemaan. Jokainen siis, joka ei usko, on vailla tätä hyväätekoa ja voittoa; sillä »usko on meidän voittomme», niinkuin Johannes sanoo (1 Joh 5:4). Tämä on se kristillisen opin pääkohta, jonka sofistit ovat unhoon upottaneet ja jota nykyään kiihkoilijat taas pimentävät. -- Vanhurskautusoppia on siis - niinhän minä usein muistutan - huolellisesti opittava. Siihenhän sisältyvät kaikki muut uskonoppimme kohdat, ja kun se pysyy turmeltumattomana, pysyvät muutkin turmeltumattomina. --

 

"Maailmassa ei enää mitään syntiä"

Synnit eivät -- todellisuudessa ole siinä, missä niitä havaitaan ja tunnetaan; eihän Paavalin jumaluusopin mukaan mitään syntiä, mitään kuolemaa, mitään kirousta enää ole maailmassa, vaan Kristuksessa, siinä Jumalan Karitsassa, joka ottaa pois maailman synnit ja joka tuli kiroukseksi meidän edestämme, lunastaaksensa meidät kirouksesta. Filosofian ja järjen mukaan sitävastoin synti, kuolema [ja kirous] ovat ehdottomasti vain maailmassa, lihassa ja syntisissä. Mahdotontahan näet on sofistisen jumaluusopin käsittääkään syntiä muulta kuin tieteelliseltä kannalta, [pakanallisen filosofian tapaan,] nimittäin seuraavasti: ominaisuus liittyy olemukseen tahi esineeseen; samalla tavoin siis kuin väri on seinässä, samalla tavoin syntikin on maailmassa, lihassa ja omassatunnossa; se on siis hävitettävä sitä vastaan tähdätyllä henkisellä toiminnalla, nimittäin rakkaudella. Todellinen jumaluusoppi taas opettaa: Maailmassa ei enää ole olemassa mitään syntiä, kun Kristus, jonka kannettavaksi Isä heitti koko maailman synnit - Jesajan kirjan 53. luku (Jes 53:6) - on voittanut, hävittänyt ja surmannut sen omassa ruumiissaan. Hän on kerta kaikkiaan kuollut synnille, mutta noustuaan kuolleista hän ei enää kuole. Missä ikänä siis on olemassa uskoa Kristukseen, siinä todellakin synti on hävitetty, kuollut ja haudattu; siihen taas, missä ei ole olemassa uskoa Kristukseen, synti jää olemaan. Ja vaikka pyhissä vielä on synnin jätteitä, kun mm. eivät usko täydellisesti, ne kuitenkin ovat kuolleita, koska niitä uskon tähden Kristukseen ei heille syyksi lueta.

Tohtori Martti Luther

 

(Lähde: Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selitys. Suom. A.E. Koskenniemi. SLEY, Turku 1932. Julkaistu luvalla. Lyhennetty merkityin kohdin. Otsikot toimituksen.)

 

horizontal rule

HARTAUS

Jumalattoman vanhurskauttamisesta

 

Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Room. 4:5.

Se, joka tekee töitä edes jollakin tavalla tullakseen niiden kautta Jumalan edessä vanhurskaaksi, luopuu täten Jumalan armosta ja vaatii itselleen autuutta – ei armolahjana, vaan sellaisen lahjana, jonka Jumala on velvollinen antamaan hänelle hänen töittensä palkkana. Sille, joka on näin sokaistu ja tekee töitä tässä tarkoituksessa ja näin siis ivaa ja pilkkaa koko Jumalan sanaa, sille annetaan aivan toinen palkka kuin autuus. ”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia”. (Gal. 3:10.) ”Mutta” – sanoo Raamattu myös – ”joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi”. Mitä merkitsee: ”vanhurskauttaa jumalattoman?” Se merkitsee, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman, jumalattoman maailman itsensä kanssa eikä lukenut sille sen rikkomuksia. Mitä merkitsee: ”sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi?” Se merkitsee: mitä sovituksen sana julistaa ja ilmoittaa hänelle, että nimittäin Jumala on Kristuksessa sovittanut koko maailman itsensä kanssa eikä siis enää ole lukenut sille sen rikkomuksia, - tämä, tämä Jumalan armotyö, jonka hän Jumalan sanaan uskoen ottaa vastaan, luetaan hänelle vanhurskaudeksi.

Uskova ottaa omakohtaisesti vastaan sen, mitä Jumala Kristuksessa on tehnyt koko jumalattomalle maailmalle, nimittäin että Jumala on sen Kristuksessa tehnyt edessään vanhurskaaksi: ja näin hänellä on Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus ja hän on nyt todellakin Jumalan rakas lapsi ja hän pelastuu. Älä siis yritä ansaita töilläsi kelvollisuutta Jumalan edessä, vaan usko häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, niin uskosi luetaan sinulle vanhurskaudeksi ja sinä pelastut.

Rukoilkaamme. Herra Jumalani. Auta minua, että sinun lapsenasi aina tekisin ahkerasti hyviä töitä, mutta etten koskaan luulisi voivani olla näiden viheliäisten tekojeni nojalla sinun edessäsi vanhurskas. Auta minua, että elän ja kuolen oikeassa ja minut vanhurskauttavassa uskossa, että nimittäin sinä olet Kristuksessa tehnyt vanhurskaiksi jumalattomat ja minutkin. Amen.

Tohtori Carl Manthey-Zorn (1846-1928)

 

(Lähde: Täksi päiväksi, alkup. Brosamlein, 1910. Suom. Väinö I. Salonen. SLEY, Vammala 1955. Julkaistu luvalla.)

 

horizontal rule

UUTISIA JA KOMMENTTEJA

 

 

horizontal rule

Uusi vapaa luterilainen seurakunta

Suomeen muodostettiin huhtikuussa 2002 uusi seurakunta, joka ilmoittaa sitoutuvansa luterilaiseen tunnustukseen. Sen nimi on Nastolan vapaa ev.lut. seurakunta. Seurakuntajärjestyksensä mukaan "SEURAKUNTA SITOUTUU SIIHEN USKOON JA OPPIIN, JOKA ON TUOTU JULKI EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON TUNNUSTUSKIRJOISSA”. Raamatusta tunnustetaan, että se on ”sana sanalta Jumalan sanaa (sanainspiraatio)” ja ”opin ylin ohje ja tuomari, johon kaikki muu on suhteutettava”. Pastorina toimii Matti Roininen Hyvinkäältä. Hän on palvellut 1960-70-luvulla Suomen Tunnustuksellisessa Luterilaisessa Kirkossa (STLK).

 

horizontal rule

ELS torjui WELS:n virkaopin

Amerikkalainen ELS (Evangelical Lutheran Synod) on kokouksessaan 17.-20.6.2002 hylännyt oppikomiteansa teesit uudeksi virkaopiksi äänin 140-104 noin 40 jättäessä äänestämättä. Tarkoituksena oli harmonisoida ELS:n oppikanta sen sisarkirkon WELS:n (Wisconsin Evangelical Lutheran Synod) virkaopin mukaiseksi. ELS:n on nyt tulkittu pitäytyneen Pohjois-Amerikan synodikonferenssin aikaiseen kantaansa, vaikka se onkin kirkkoyhteydessä WELS:iin. ELS on jäsenmäärältään (n. 24 000) maansa suurimpia tunnustuksellisesti suuntautuneita kirkkoja. – Raamatun mukaan opin asioita ei ratkaista äänestämällä ja enemmistöpäätöksillä; seurakunnan tulee olla opissa yksimielinen (1 Kor. 1:10).

 

horizontal rule

Pastori Müller erotettu ELFK:sta WELS:n opin arvostelun takia

Saksan ev.-lut. vapaakirkon (ELFK) Jüterbogin seurakunnan pastori Stephan Müller poistettiin kesällä 2002 synodin pastoreiden listalta hänen arvosteltuaan WELS:n kirkko- ja virkaoppia. Lutherisch Punkt Infon mukaan hänet painostettiin eroamaan seurakuntansa paimenvirasta ilmoittamalla erottamisesta hänen seurakunnalleen. Seurakunta jäi ilman omaa pastoria; toiminta jouduttiin järjestämään naapuriseurakuntien pastoreiden avulla. ELFK:n mukaan pastori Müller on samaan aikaan perustanut Teltow-Flämingin vapaan luterilaisen seurakunnan. ELFK hyväksyi edellissyksynä virallisesti WELS:n hajaannusta aiheuttaneen kirkko- ja virkaopin.

 

horizontal rule

Cristo Nuestra Justicia -seurakunta ja Konkordiekyrkan kirkkoyhteyteen

Argentiinalaisen Cristo Nuestra Justicia –seurakunnan pastori Enrique Ivaldi ja ruotsalaisen Lutherska Konkordiekyrkanin pastori Staffan Bergman ilmoittavat seurakuntiensa solmineen kirkollisen yhteyden 1.10.2002 alkaen. Konkordiekyrkan on perustettu v.1984 ja siihen kuuluu S:t Paulin ev.-lut. seurakunta Tukholmassa. Bergman toimii sen kirkkoherrana ja Erik Holmqvist toisena pastorina. Bergman ja Ivaldi ovat opillisesti lähellä ruotsalaispastori tri Tom G.A. Hardtin (1934-98) ehtoolliskäsityksiä.

 

horizontal rule

Yleisen vanhurskauttamisen kieltäjä puhuttaa Amerikassa

Tunnustuksellinen The Concordia Lutheran Conference (CLC) on torjunut lehtensä syys-lokakuun numerossa 2002 pastori Gregory L. Jacksonin rajun kritiikin, jota tämä on kohdistanut sekä oppiin yleisestä (objektiivisesta) vanhurskauttamisesta että opin puolustajiin. Itsenäisen A Mighty Fortress Lutheran Church –kirkon pastori Jackson on julkisesti vastustanut oppia yleisestä vanhurskauttamisesta epäraamatullisena ja epäluterilaisena. Lisäksi hän on väittänyt mm. Reclaiming Walther -uudistusliikkeen Internet-keskustelupalstalla, ettei Missouri-synodin jo edesmennyt professori tri Robert D. Preus (1924-95) hyväksynyt kyseistä oppia. Pastori Jack Cascione, joka palveli synodin Fort Waynen seminaarin uutislehden toimittajana Preusin toimiessa seminaarin johtajana, on kuitenkin julkaissut Preusin itsensä keväällä 1981 laatiman kirjoituksen, joka päinvastoin osoittaa tämän puolustaneen yleistä vanhurskauttamista.

 

horizontal rule

Yleinen vanhurskauttaminen sekoitettu universalismiin

Kiistelty pastori Gregory L. Jackson käsittelee yleistä vanhurskauttamista teoksessaan Thy Strong Word (2000). Hän arvostelee perustellusti WELS:ssa laadittuja ns. Kokomon teesejä (1979) universalismista (opista, jonka mukaan kaikki pelastuvat), mutta erehtyy sekoittamaan niissä esitetyn opin oppiin yleisestä vanhurskauttamisesta. Kokomon teeseissä opetetaan, että Kristuksen ylösnousemuksessa Jumala julisti kaikki helvetissä olleet jumalattomat syyttömiksi ja antoi heille pyhien aseman. Jackson arvostelee myös tunnustuksellista prof. Franz Pieperiä (1852-1931) ikään kuin tämä opettaisi Kokomon teesien tapaan ja hylkäisi opin uskonvanhurskaudesta. Jackson ei kuitenkaan esitä objektiivisen ja subjektiivisen vanhurskauttamisen suhdetta oikein, kuten Pieper, vaan asettaa ne virheellisesti toisiaan vastaan toisensa poissulkevina. Hän kiinnittää huomiota siihen, etteivät termit ”sovitus” ja ”vanhurskauttaminen” ole synonyymejä, mutta erehtyy päättelemään, että maailma on sovitettu mutta ei vanhurskautettu Kristuksessa. Jackson korostaa myös sitä, etteivät Raamattu ja tunnustuskirjat käytä termiä ”objektiivinen vanhurskauttaminen”, mutta vetää tästä sen väärän päätelmän, ettei itse oppi olisi Raamatun ja tunnustuksen mukainen ja niissä esitetty.

 

horizontal rule

Antikristillinen pelastusoppi leviää kansankirkossa

Ekumeniikan emeritusprofessori Tuomo Mannermaan epäkristillinen vanhurskauttamisopin tulkinta on kirjattu kansankirkon Internet-sivuille. Kirkon tiedotuskeskuksen kirkollinen sanasto toteaa vanhurskauttamisopista: ”ihminen pelastuu yksin uskosta, joka on luottamusta Jumalaan ja joka on Jumalan läsnäoloa (in ipsa fidei Christus adest = itse uskossa Kristus on läsnä).” In Ipsa fidei Christus adest oli myös nimenä Mannermaan tutkielmalle, jossa hän määritteli suuntaviivoja opille, joka mahdollistaa yhteyden sekä idän kirkkoon että Roomaan. Sovellus löytyykin ns. katolilais-luterilaisesta Yhteisestä julistuksesta ja sen hyväksymistä tukevasta piispainkokouksen esityksestä (1997). Pelastava usko määritellään tunnustuskirjojen vastaisesti tavalla, joka kumoaa sen pelkkänä syntien anteeksiantamuksen vastaanottamisen välineenä, jota Jumalan läsnäolo ja rakkaus häneen seuraavat. Yhteisen julistuksen torjuneen Missouri-synodin Fort Waynen seminaarin raportissa todettiin v. 1998: ”Luterilaiset antautuivat täysin mutta Roomaa ei vaadittu uudistamaan perinteistä määritelmäänsä, joka oli virallisesti toistettu roomalaiskatolisen kirkon katekismuksessa v. 1994: ’Vanhurskauttaminen sisältää syntien anteeksiantamuksen, pyhityksen ja sisäisen ihmisen uudistamisen’ (498). Roomalaiskatoliselle kirkolle ominainen ’forenssisen’ [oikeudellisen] ja ’transformistisen’ [muuttumis]näkökulman yhdistäminen vanhurskauttamisessa on virheellisesti johdettu Lutherilta Alister McGrathin ja Tuomo Mannermaan kaltaisten johtavien tutkijoiden toimesta.” Väärän oppikäsityksen levittäminen vastaa Rooman kirkon kardinaalin Edward Cassidyn Suomen vierailullaan maaliskuussa 2000 asettamaa tavoitetta: ”Nyt tärkeä ja ajankohtainen tehtävä on paikalliskirkkojen tasolla viedä viestiä asiakirjan sisällöstä eteenpäin.” Cassidy toimi Rooman kirkon hierarkiassa ns. paavin kolmantena miehenä.

 

horizontal rule

Kansankirkko syventää yhteyttään Rooman kirkkoon

Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista on johtanut siihen, että Suomen ja Ruotsin kansankirkot ovat aloittaneet suorat oppineuvottelut Rooman kirkon kanssa syventääkseen julistuksen ekumeenista eli kirkkoja yhdistävää merkitystä. Kirkkojen edustajat tapasivat Helsingin piispa Eero Huovisen johdolla lokakuussa 2002. Neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen viidessä vuodessa. Suomen kansankirkolle kokous oli ensimmäinen vaikka sen edustajat ovat olleet toimeliaita Luterilaisen maailmanliiton ja Rooman kirkon oppikeskusteluissa. Taustalla on yhteisten oppiasiakirjojen velvoite pyrkiä ”täydelliseen kirkolliseen yhteyteen” sekä kardinaali Cassidyn jo v. 1993 tekemä neuvottelualoite. Paavi vakuutti tämän vuoden tammikuussa Porvoon piispa Erik Vikströmin johtamalle ekumeeniselle suomalaisvaltuuskunnalle: ”Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista on konkreettinen merkki uudelleen löytyneestä veljeydestä". – Luterilaisten tunnustuskirjojen opin mukaan Rooman paavi on 2. Tessalonikalaiskirjeen 2. luvussa ennustettu lopunajan Antikristus, jota jokaisen kristityn on tarkoin kartettava.

 

horizontal rule

Ruotsissa naispappeuden vastustajille järjestö omia paimenvihkimyksiä varten

Ruotsin kansankirkossa 70-80 ns. naispappeuden vastustajaa eri järjestöistä kokoontui 18.1.2003 Göteborgiin perustamaan uutta yhdistystä. Sen tarkoituksena on toimia ns. lähetysprovinssina omine piispoineen, joiden on määrä vihkiä uusia pastoreita. Taustalla on naispappeuden vastustajien asema: ns. omantunnon klausuuli, joka antoi heille suojan, poistettiin v. 1982; jo v. 1993 tehtiin päätös, jonka mukaan heitä ei enää vihitä saarnavirkaan. Tämän takia osa teologian opiskelijoista lopetti opintonsa; useita pastoreita on kuitenkin vihitty ohi virallisen järjestyksen. Lisäksi on syntynyt ns. jumalanpalvelusyhteisöjä. Erilaisia oppitaustoja edustavat jumalanpalvelusyhteisöt ja pastorit pyritään nyt kokoamaan keskinäiseen yhteyteen kansankirkon sisälle, mikä merkitsisi jatkamista Raamatun ja tunnustuskirjojen vastaisessa yhteydessä. Suunnitelmissa on vihkiä jo lokakuussa Baltian piispojen tuella 3-4 omaa piispaa, jotka vetoaisivat kirkkohallitukseen, jotta vihkimiskielto purettaisiin. Jos tähän ei tule myönteistä ratkaisua ensimmäiset omat paimenet vihitään joulukuussa. Osa hankkeen kannattajista koki pettymyksen, kun heidän arvostamansa emerituspiispa Bertil Gärtner ilmoitti lehtihaastattelussa suhtautuvansa suunnitelmiin kielteisesti. Harhaavassa yhteydessä viihtyvät ovat pelänneet omien vihkimysten johtavan eroon kansankirkosta.

 

horizontal rule

Naispappeuden vastustajille vihkimys ulkomailta?

Suomen ev.-lut. kirkossa toimivan Luther-säätiön dekaani Juhana Pohjola kertoo Kotimaa-lehdessä 17.1.2003, että Ruotsin tilannetta tarkkaillaan, ”koska meillä on samat kysymykset pinnalla”. Suomessa naispappeuden vastustajien huolena on ollut ns. erillisvihkimysten loppuminen Oulun piispa Olavi Rimpiläisen siirryttyä eläkkeelle sekä tuomiokapitulien omaksuma käytäntö evätä naispappeuden vastustajilta vaalikelpoisuus seurakuntien virantäytössä. Toimintaa on epäraamatullisen pietistisen ”kirkko kirkossa” –mallin mukaisesti suunnattu kansankirkossa toimivien järjestöjen jumalanpalveluksiin itsenäisten paikallisseurakuntien muodostamisen sijasta. Pohjola arvioi, että osa suomalaisteologeista suunnittelee vihkimyksen hakemista Ruotsin ”lähetysprovinssista”. Kotimaa-lehden mukaan eräät ovat jo kyselleet vihkimystä myös piispa Aarre Kuukaupilta Inkerin ev.lut. kirkosta, vaikka se on osallisena samoista harhoista kuin Pohjoismaidenkin kansankirkot. - Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaan virkaanvihkimys ei ole välttämätön toisin kuin seurakunnan kutsu. Herää kysymys: missä on paikallisseurakunta, joka kutsuu vihkimystä kyselevät?

 

horizontal rule

OPPI TUNNUSTUS RAAMATTU OPETTAA SVEBILIUS PROJEKTI TEESIT KIRKOSTA LUTERILAINEN RISTINKANTAJA TILAISUUKSIA PUHEITA MUSIIKKIA VÄLKOMMEN! WELCOME! WILLKOMMEN!