LAPUAN TAITEEN  
LYHYT HISTORIIKKI

Taiteilijaelämää Lapualla 1900-luvun alkupuoliskolla
 
Vanhan polven lapualaistaitelijoista Kaarlo Lamminheimo edusti pohjalaista realismia. Hän teki öljyvärimaalauksia, grafiikkaa, puupiirroksia, akvarelleja, mutta myös veistoksia, erityisesti reliefejä. Lamminheimo pysyi paikallisena taiteilijana, joka tunnettiin myös maakunnassa, mutta ei juuri sen rajojen ulkopuolella siitä huolimatta, että hänen työnsä on tehty kansallisessakin vertailussa varmalla tyylillä, värien hallinnalla ja taitavalla siveltimellä. Lamminheimo oli vapaa taiteilija, mutta hän toimi myös Lapuan yhteiskoulun kuvaamataidon opettajana. Hänen teoksiaan on useissa lapualaisissa kodeissa. Monet maalaukset kuvaavat Lapuan alajoen lakeutta, sen raivaamista ja viljelyä. 
 
Yrjö Vihantola oli herännäisliikkeen matkasaarnaaja Oskari Vihantolan poika, joka oli saanut taiteen kipinän veren perintönä. Taiteilija oli kipinöivä maiseman kuvaaja. Hänen maalauksissaan on havaittavissa vaikutteita ranskalaisilta fauvisteilta. Myös Vihantola maalasi ensi sijassa Lapuan alajoen maisemia. Vihantolaa voidaan pitää uusimpressionistisena koloristina Lamminheimoon verrattuna. 
 
Suomen akvarellistihuippuihin kuulunut Nandor Mikola asui ja vaikutti myös Lapualla useita vuosia. Mikolan akvarellit ja hänen vaikutuksensa myös lapualaisiin kuvantekijöihin on ollut merkittävä varsinkin 1900-luvun loppupuolella. 
 
Professori Onni Oja haki itselleen puolison Oskari Vihantolan tyttäristä. Näin tästä "oikeaoppisen suomalaisen maisemamaalauksen isoisästä" tuli myös ei - lapualaisena lapualaisen lakeuden ja sen ylle kaartuvan korkean taivaan kuvaaja. Niin Ojan kuin Mikolankin teoksiaon myös monissa lapualaisissa kodeissa. Hän on maalannut huomattavan määrän suuria julkisiin tiloihin sommiteltuja maalauksia, mm. Lapuan Simpsiön hautauskappelin alttarin yläpuolella olevan seinämaalauksen. 
 
Taiteilijaseuran perustaminen
 
Sotien jälkeen kaikki voimat tarvittiin maan uudelleen rakentamiseen. Kun rakentamisessa vähitellen päästiin voiton puolelle, heräsi myös monenlainen harrastustoiminta uudelleen kukoistukseen. Sotien tuoman paussin jälkeen oli suorastaan jääty velkaa luovalle taiteiden harrastuksille. Monilla tahoilla tämä koettiin puutteeksi. Olihan Lapuan kuitenkin laajan alueen sivistyksen ja palvelujen keskus. Koulun ja matkustamisen kautta nähtiin myös mieltä kiehtovia mahdollisuuksia omien piilossa olevien mahdollisuuksien käyttöön. Niinpä joukko lapualaisia ja ympäristökuntien taiteilijoita ja taiteen harrastajia esiintyi Lapuan Yhteislyseon juhlasaliin kootulla kuvataidenäyttelyllä helluntaipäivänä 1971. Näyttelyn saamasta suopeasta vastaanotosta innostuneena taiteilijat päättivät perustaa oman seuran. 
 
Lapuan taiteilijaseura ry. perustettiin 30.11.1971. Seura on merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.1971. Perustajajäseniä oli 6: Kerttu Vihko-Voipio, pj., Arvi Saari, vpj., Hilkka Korpela, Ritva Oksanen, Tuula Välimaa-Joronen ja Sirkka Yliselä. Pian perustamisen jälkeen seuran jäseniksi tulivat Ulla Ala-Fossi, Päivi Cortese (o.s. Vihla), Eija Niemistö, Heikki Saari, Timo Suvanto, Kari Ovaska, Terttu Penttinen, Ilmari Talosela, Marja-Terttu ja Kalervo Mielty ja Markku Hakala. 
 
Vuonna 1975 seuran nimi vaihdettiin Pohjankyrön Taiteilijaseuraksi, koska seuraan kuului jäseniä myös Lapuan ulkopuolelta. Nimi kuitenkin palautettiin 70-luvun lopulla ennalleen. Seuraan on vuosien varrella liittynyt jäseniä, jotka sittemmin paikkakunnalta poismuuton vuoksi ovat eronneet siitä. Tosin esim. kuvanveistäjä Kari Ovaska oli aina mukana tiivisti seuran näyttelyissä vaikka asuikin Helsingissä. Hän menehtyi v. 1995 täytettyään juuri 50 vuotta. 
 
Puheenjohtajina ovat toimineet:
Kerttu Vihko-Voipio 1971 — 1986 
Reino Iskala 1987 — 1993 
Rauno Lepistö 1994 — 1999, 2002 — 2003
Mauno Vähämäki 2000 — 2001
Johanna Sippola 2002 — 2011
Henna Mantere 2012 — 2014
Minna Rajala 2015
Taiteilijaseuran toiminnasta
Lapuan Taiteilijaseuran pääasiallisin toimintamuoto on ollut näyttelyiden järjestäminen. Useinmiten omalla paikkakunnalla varsinkin sen jälkeen kun seura sai käyttöönsä kaupungin näyttelytoimintaa varten saneeraamat Taidekellarin tilat Yllinpuiston kerrostaloyhtiön kellarikerroksesta Asemakadulla. Taidekellarin avajaisnäyttely pidettiin elokuussa 1983. Lapuan kulttuurikeskus "Vanha Paukku" valmistui ja otettiin käyttöön 1997.
 
Taiteilijaseura oli sitä ennen heinäkuussa 1994 järjestänyt näyttelyn vielä remontoimattomaan vanhan Patruunatehtaan tehdassaleihin, joista tehtaan toiminta oli siirtynyt uudelle alueelle Jouttikalliolla. Näyttelytoimintaa seuralla on ollut oman paikkakunnan lisäksi myös muualla maakunnassa. Niinikään myös ystävyyskaupungeissa Hagforsissa Ruotsissa 1980, 1985 ja Rakveressa ja sen naapurikunnissa Virossa 1997. 
 
Lapualaisen taiteen aiheet ja yhtymäkohtia taiteen virtauksiin
 
Maisemalla on voimakas vaikutus kansan luonteeseen. Näin voi sanoa erityisesti silloin kun maisemalla on karakteeriä. Se juurruttaa asukkaansa maahan ja paikkaan. Poiskin muutettuaan hänelle jää tietoisuus synnyinpaikastaan ja kaipuu joskus päästä takaisin. Lapuan maiseman luonnon peruselementit muodostuvat rajattomasta lakeudesta, Simpsiönvuoren sinisestä köyrystä ja laajan taivaankaaren jatkuvasti vaihtelevista väri- ja valoefekteistä sekä mahtavista pilvimuodostelmista. Ripauksen suolaa tähän maisemaan tuo nauhamaisena jokirannoille ja kyläraittien varrelle syntynyt pohjalainen asutus. Kaiken keskipisteenä lakeuden sopukassa
 
Simpsiönvuoren ja Ritamäen-Ränkimäen-Honkimäen harjanteiden kainalossa Lapuanjoen ja Nurmonjoen risteyskohdassa sykkii vilkasta elämää kunta- ja hiippakuntakeskus. Lapuan maisemassa on vakaata tasaisuutta, mutta myös voimakasta vastavirtaa - vaakasuora vaatii taisteluun pystysuoran. Näin on myös ihmisten luonteissa. Selvät linjat, vaikka kulkisivat vastakkain, eivät jää vyyhteä vatvomaan. 
 
Mutta vaikka maisema onkin aina ollut suosittu maalauskohde, ei se suinkaan ole ollut ainut lapualaisen maalarin ja piirtäjän innoituksen lähde. Sijansa on saanut niin esinesommitelmien laatiminen kuin myös ihminen, taiteilijoiden kuvaamisen keskeinen kohde. Ajan taidevirtaukset ovat johtaneet myös abstraktiin kuvaamiseen.
 
Modernin taiteen monet suuntaukset ovat tuoneet uutta verta kuvaamataiteen keinoihin. Kuva on voimakas väline, jolla viestitään myös yhteiskunnallista sanomaa ja otetaan kantaa ympäristön elämään. Median valtakautena sen asema ja mahdollisuudet ovat vain parantuneet. Toisaalta valtava informaation virta on avannut mahdollisuuksien kentän. Järjestyneen rinnalla sattuma ja kaaos ovat tasaveroisia. 
 
Modernismin tuulet vaikuttivat vuosisadan alkupuolella myös suomalaisen taiteen kenttään. Voimakkaammin kuitenkin kuvan merkitys mielipiteen muokkaajana on tiedostettu vasta 1960-luvulla ja sen jälkeen. Kuvataide ei elä vain omaa elämäänsä vaan se on myös osa yhteiskunnan kokemusmaailmaa ja ilmentää sen muutosta ajassa. Tämä näkyy myös seuran jäsenten töissä. Samalla kun Rauno Lepistö maalaa ja piirtää esittävää realismia, hän töillään myös kritisoi yhteiskunnan arvomaailmaa. Valtaosiltaan seuran jäsenten työt ovat kuitenkin noudattaneet vanhaa perinteistä kuvan tekemistä nähdyistä aiheista. Ehkä seuraan liittyneet nuoret taiteilijat tulevat murtamaan tätä perinnettä. Näin ainakin sopii toivoa. Teemu Mäki on rikkonut rajoja ja edustaa radikaalia kansainvälistä taidetta. 
 
Mauno Vähämäki 
 
Etusivulle


Taiteilija Kaarlo Lamminheimo omakuvansa ääressä.
Taiteilijaseuraa ei Lamminheimion aikaan vielä ollut.

Ilmari Tannisen kuva-arkisto.