ETUSIVU ESITTELY HEVOSET KASVATUS

Moulin Lily Lou     VH14-029-0034


 

Moulin Lily Lou, "Lily"
syntynyt 16.05.2013, Hollanti
12-vuotias, ikääntyy satunnaisesti
saksalainen ratsuponi (NPA, 75%)
tamma, rautiaantiikerinkirjava, 145 cm
koulupainotus, ko: Helppo A
43 KRJ-sijoitusta
kasv. Florina G. Femke (Hollanti)
om. dumi (VRL-00218)

Luonne

Lily on syntynyt Hollannissa suuressa siittolassa, jossa se eli nuoruutensa villiponina laumassa ja kolmivuotiaana se koulutettiin ratsuksi. Lily on aina ollut oikea kultakimpale. Hollannissa asuva pikkuserkkuni on ollut sen kanssa tekemisissä pikkuvarsasta lähtien, ja hänen kertomuksensa mukaan Lily oli aina se kaikkein kiltein ja helpoin. Vaikka se asui kaksi vuotta laumassa ilman erityistä käsittelyä, se ei koskaan uhmannut ihmistä ja käyttäytyi aina oikein mallikelpoisesti. Kaiken lisäksi sillä oli potentiaalia kouluradoille.

Hoitotoimenpiteissä Lily on aina kiltisti. Usein se tuijottelee uteliaana hoitajan tekemisiä, ja mielellään osallistuisi itsekin. Lily nostaa kaviot kiltisti ja antaa harjata joka puolelta. Satulointi hoituu ongelmitta, vaikka muutama pieni mulkaisu saattaakin tulla satulavyötä kiristäessä. Taluttaessa Lily seuraa oikein hyvin mukana, ja esimerkiksi iltaisin, kun poniporukkaa haetaan talliin, Lily tulee ihan kiltisti irrallaan kavereiden perässä ja kävelee omaan karsinaansa.

Ratsastaessa Lily voi aluksi tuntua hieman tahmealta, eikä siihen oikein saa kontaktia. Mutta kun se pääsee työnteon makuun, alkaa se kuunnella apuja paremmin, mutta ei se siltikään anna mitään ilmaiseksi. Lilyllä on aika isot ja hevosmaiset liikkeet, vaikka se onkin pienehkö poni, niinpä niissä voi aluksi olla hankala istua mukana. Tammalla on reipas, mutta kevyt askel, ja etenkin tasainen ja kepeä, mutta voimakas laukka on sen ykkösaskellaji. Esteistäkin Lily pitää kovasti, mutta se todellinen potentiaali löytyy kuitenkin sieltä koulupuolelta. Maastossa Lily on mukavan rento ja leppoisa, eikä se piittaa autoista tai traktoreista. Puskissa huutelevat fasaanit saavat sen joskus varpailleen, mutta sen kummemmin se ei sekoa tai lähde kiitolaukkaa kotiin päin, vaikka joku vähän säikäyttäisikin.

Kisapaikalla Lily on vähän herkempi ja säikympi kuin kotona. Se säpsyilee vähän typeriäkin juttuja, mutta jaksaa kuitenkin aina rohkeasti kohdata ne jännemmätkin asiat. Ratsastaessa sen keskittyminen meinaa joskus mennä vain uusiin ja vieraisiin hevosiin, joihin se mielellään tekisi kovasti tuttavuutta. Onneksi se harvemmin saa vastakaikua, eikä kauaa jaksa huudella ja höristä muille hevosille.


 

 

Sukutaulu

          i.  Chip Up
          rp 75%, 138 cm, rttkkrj
 ii.  Back In Chip  POA  iii.  Chip Choul
 iie.  Chesawkee
 ie.  Barack   rp 50%  iei.  Bassem   ox
 iee.  Dyamilla   POA
          e.  Louizanna
          rp 75%, 144 cm, rtkm
 ei.  Fakhrija  wpb 50%  eii.  Afen  ox
 eie.  Sylfaenol  wB
 ee.  Delilah Dig  nf  eei.  Gillert
 eee.  Daphne Dima

Jälkeläiset

19.01.2014, rp-o. Fifth Lions in London (87.5%), i. Ravinebay Pirate
01.02.2014, rp-o. Fifth Gooey Jr. (56.25%), i. Carridans Gooey

Kilpailut

27.12.2013, KRJ kutsu - Helppo C - 3/30
30.12.2013, KRJ kutsu - Helppo C - 4/30
02.01.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 5/40
08.01.2014, KRJ kutsu - Helppo C - 5/40
14.01.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 5/40
16.01.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 6/50
17.01.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 6/50
18.01.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 5/40
19.01.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 1/50
23.01.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 1/40
25.01.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 5/40
25.01.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 4/40
01.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 2/30
02.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 4/30
03.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 5/30
04.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 1/30
04.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 2/30
04.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 2/30
05.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 4/30
05.02.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 2/30
05.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 2/30
06.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 1/30
06.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 1/30
07.02.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 2/30
08.02.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 6/50
08.02.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 5/50
12.02.2014, KRJ kutsu - Helppo C - 1/30
12.02.2014, KRJ kutsu - K.N. Special - 3/30
13.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 5/30
14.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 1/30
17.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 4/30
17.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 4/30
18.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 1/30
18.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 3/30
19.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 5/30
20.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 2/30
20.02.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 5/30
26.01.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 1/40
26.01.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 2/40
28.01.2014, KRJ kutsu - Helppo A - 5/40
04.02.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 5/40
05.02.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 4/40
11.02.2014, KRJ kutsu - Helppo B - 1/30

Päiväkirja

00.00.0000, otsikko

Valmennukset

Kouluvalmennus, valmentaja: narri
Lily liikkui alkuun eteenpäin kovin tahmeana juustona, eikä olisi millään halunnut myödätä niskastaan tai taipua kyljistään. Niinpä verryttelykaarteet toivatkin mieleen ratsastuskoulun tunnit, kun poni ei suostunut ei asettumaan eikä taipumaan, vaan liikkui takaosa tallissa ja selkä notkolla banaania muistuttaen. Siis näin suoralla uralla, kaarroksissa se tietenkin suoristui. Teetin dumille ja Lilylle verkassa paljon siirtymisiä ja kehotin johtamaan ohjalla ja pakottamaan sisäpohkeen läpi, jotta valmennuksessa päästäisiin joskus johonkin suuntaan.
    Raipannäpäyksen ja sitkeyden suosiollisella avustuksella Lily alkoi myödätä niskastaan ja kyljetkin olivat pehmeämmät. Tamma alkoi kuunnella dumin apuja tosissaan, vaikka olikin edelleen hieman tahmainen eteenpäinpyrkimyksensä kanssa. Sen annoin anteeksi, sillä päivän tehtävä olisi juuri sopiva lääke tahmeuteen. Tarkoitus oli treenailla siirtymisiä askellajien yli. Siis pysähdys-ravi ja käynti-laukka näin pääasiassa. Kehotin dumia aloittamaan harjoitusravilla koko kenttää käyttäen ja tekemään vapaasti paljon kaarteita – tärkeintä oli, että kaarteita tulisi. Huutelisin aina välillä pysähdyskäskyä ja paikallaan tuli seistä vähintän neljä sekuntia ennen siirtymistä raviin. Lilyn pysähdykset olivat kyllä pysähdyksiä, mutta etupainoisia töksähdyksiä, ravilähdöt olivat kelvollisia. Toistoilla tamma kuitenkin alkoi pysähtyä paremmin takaosalleen ja ravisiirtymistäkin löytyi oikeaa aktiivisuutta ja työntöä. Käynti-laukka-käynti tehtiin samalla periaatteella, mutta nyt huutelin molemmat siirtymät.
    Laukka-käyntiväli oli Lilylle huomattavasti helpompi. Se polkaisi laukalle käynnistä hyvin käyttäen takaosaansa ja selkäänsä, eikä käyntisiirtymissäkään ollut isoja virheitä. Jonkin verran tamma meinasi valua etupainoiseksi ja unohtaa ne kuuluisat selkälihakset, mutta kun muistutin dumia ratsastamisen tärkeydestä ei Lilykään päässyt siitä, mistä aita oli matalin.

Webdesign © Milja     Kuvien © suba     Tekstien © Tallin omaisuutta
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM GAME HORSE